Mainos

Yrittäjyys ei kiinnosta suomalaisia

Kansainvälisen GEM-tutkimuksen mukaan suomalaisten yrittäjyysaktiivisuus on vähentyntynyt entisestään.

Suomalaisten kiinnostus yrittäjyyteen on pysynyt vaatimattomana. Viime vuonna 4,4 prosenttia suomalaisista yritti perustaa omaa yritystä tai toimi yrittäjänä uudessa yrityksessä.

Kansainvälisen GEM-tutkimuksen mukaan suomalaisten yrittäjyysaktiivisuus myös heikkeni vuotta aiemmasta, sillä silloin luku oli 6,9 prosenttia.

Suomalaisten yrittäjyysaktiivisuus ei silti paljon poikkea EU-maiden keskimääräisestä yrittäjyysaktiivisuudesta. Pohjoismaalaisistakin selvästi suomalaisia innokkaammin yrittäjäksi haluavat lähinnä islantilaiset, joista lähes 14 prosenttia perusti tai yritti perustaa uuden yrityksen.

GEM-tutkimuksen Suomen-osioon vastasi huhti-toukokuussa noin 10 000 suomalaista. Tutkimuksen rahoittivat Teknologian kehittämiskeskus sekä kauppa- ja teollisuusministeriö.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.