Mainos

Yritysten henkilövähennykset jatkuvat

Teleoperaattori Elisa ja Suomen Autoteollisuus ilmoittivat tänään vähentävänsä henkilöstöään. Irtisanomisten sijaan lomautuksia kaavaillaan Stora Enson Veitsiluodon tehtaalle ja lomautusten tielle on lähdetty myös kuntatasolla; Kärkölän kunta pohtii koko henkilöstönsä lomauttamista.

Teleoperaattori Elisa ilmoitti aamulla, että se aloittaa yhteistoimintaneuvottelut noin 80 hengen vähentämisestä. Kahden seuraavan vuoden aikana toteutettavat vähennykset koskevat johto- ja esimiestehtäviä sekä tukitoimintoja. Tällä kertaa supistukset eivät kohdistu asiakaspalvelutehtävissä oleviin henkilöihin.

Henkilöstöjärjestelyjen perusteina ovat yhtiön mukaan toimintojen uudelleenjärjestelyt ja tuotannolliset syyt. Elisalla on kaikkiaan noin 5200 työntekijää.

Suomen Autoteollisuudesta poistunee 60 työntekijää

Sisu-kuorma-autoja valmistava Suomen Autoteollisuus on ilmoittanut niinikään henkilöstävähennyksistä. Yhtiö aikoo vähentää 60 työntekijäänsä kesän ja alkusyksyn aikana. Tänään alkaneissa yt-neuvotteluissa pyritään Suomessa 50 toimihenkilön ja 10 työntekijän supistuksiin. Suomen lisäksi vähennystarve koskee Viron tehtaalla 25 työntekijää.

Suomen Autoteollisuus kertoo vähennystarpeen syyksi organisaatiouudistuksen ja kilpailukyvyn parantamisen. Yhtiön tavoitteena on säästää vuositasolla yli neljä miljoonaa euroa.

Noin 520 henkilöä työllistävä Suomen Autoteollisuus valmistaa Sisu-kuorma-autoja ja tuo maahan Renaultin kuorma-autoja.

Lomautuksia Veitsiluodon sahalle

Yt-neuvotteluista on ilmoittanut myös Stora Enso Timber, joka pohtii Veitsiluodon sahan koko henkilöstön lomauttamista.

Yt-neuvottelut koskevat henkilöstön lomauttamista toistaiseksi tuotannollisista ja taloudellisista syistä. Stora Enson mukaan sahan toiminta on tappiollista muun muassa kalliiden raaka-ainekustannusten ja korkeiden työvoimakustannusten vuoksi.

Veitsiluodon saha työllistää kaikkiaan noin 90 henkilöä.

Kuntalomautuksia Kärkölään

Päijäthämäläisen Kärkölän kunnanhallitus pohtii ensi viikolla koko henkilökuntansa lomauttamista. Säästötoimet koskevat noin 200 työntekijää. Kunnanjohtaja Seppo Huldén toteuttaisi lomautuksen vähitellen ensi syksyn ja talvikauden aikana niin, ettei yksikköjen toiminta häiriintyisi.

Kunnanjohtaja Huldén esittää, että pakkoloman ulkopuolelle jäisivät vain maatalouslomittajat, joiden palkkarahat tulevat valtiolta.

Lomautus toisi Kärkölälle kaikkiaan noin 270 000 euron säästön, sillä Kärkölän vuosikate jäi viime vuonna 520 000 euroa miinukselle.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 03.05.2005)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.