Mainos

9-vuotiaat pelastivat sankarillisesti pikkupojan hyisestä joesta

Pojat pelastivat alle kouluikäisen pojan hyisestä joesta Keski-Pohjanmaalla.

Viisivuotias poika oli pudonnut jään läpi Kokkolassa sijaitsevaan Lennonjokeen maanantaina iltapäivällä.

Juho Ylikauppila ja hänen ystävänsä Joonas Hakalax huomasivat ulkoillessaan Lennonjoen penkereellä kaksi polkupuyörää.

– Pojat menivät joen rantaan katsomaan, mitä siellä tapahtuu, sanoo Juhon äiti Mervi Ylikauppila MTV Uutisille.

– Poika oli pudonnut jokeen jäähän murtuneesta avannosta. Juho kertoi, ettei tilanteessa paljon ehtinyt ajatella. Joonas otti kiinni rannan puusta ja Juho hänen kädestään.

Äiti kertoo poikien sanoneen, että jäihin pudonneesta näkyi pinnalla enää pipo. Jään läpi näkyi veteen pudonneen käsi. Juho hakkasi jään rikki, tarttui poikaa käteen ja veti tämän ylös.

Mervi Ylikauppilan mukaan Marinkaisissa Kokkolassa asuvat pojat kertoivat joen tapahtumista vasta seuraavana päivänä vanhemmilleen.

Äiti sanoo, että Juho kertoi aamupalapöydässä ohimennen, mitä oli tapahtunut. Äiti kertoo, että hiljaisuuteen oli luultavasti syynä se, että lapsia on kielletty menemästä lähellekään jokea.

– Poikien kertomusten mukaan jäihin pudonneen viisivuotiaan isosisko oli myös paikalla. He olivat lähteneet välittömästi pelastumisen jälkeen kotiinsa.

Juho on äidin mukaan selvästi järkyttynyt ja on pohtinut sitä, kuinka lähellä pienemmän pojan hukkuminen oli ollut.

Sankaripojan äiti puolestaan miettii sitä, että koko poikaporukka olisi voinut pudota jäihin ja mennä virran mukana. Äidin mukaan hän itse ei tunne avantoon pudonneen perhettä tarkemmin, he ovat vasta muuttaneet paikkakunnalle.

– Sen verran tiedän, että poika ja isosisko kertoivat tapahtumista kotonaan. Poika on kuulemma säikähtänyt niin paljon, ettei hän uskalla tulla kotoa ulos.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.