Mainos

Yt-uutinen iski kovaa Helsingin yliopistoon – Rehtori: Opetuksen laadusta ei tingitä

Helsingin yliopisto ilmoitti eilen yt-neuvotteluista, joiden vähennystarve on enintään 1 200 henkilöä viiden vuoden aikana. Tavoitteena on kaikkiaan 86 miljoonan euron säästöt.

– Kyllä nämä kovia uutisia ovat, ei kukaan voi iloita tällaisissa asioissa. Mutta pitää pystyä katsomaan myös eteenpäin, Helsingin yliopiston rehtori Jukka Kola sanoo.

Kola vakuuttaa, että opetuksen laadusta ei tingitä talouden matokuurista huolimatta. Tehostamista haetaan lisäämällä esimerkiksi sisäistä yhteistyötä.

– Yliopiston sisäisellä yhteistyöllä on saavutettavissa paljon. Olemme jo nyt aloittaneet laaja-alaisempia kandidaattiohjelmia, missä mennään yli tiedekuntarajojen. Tällaista toimintaa pitää lisätä, silloin voimavaroja voidaan kohdentaa järkevämmällä tavalla. 

Varainhankinnasta aiotaan Kolan mukaan tehdä jatkuvaa toimintaa. Parhaillaankin Helsingin yliopistolla on käynnissä varainhankintakampanja, jolla on saatu hyviä tuloksia.

– Valtiohan lupaa kolminkertaista vastinrahaa eli kun hankkii euron, saa kolme euroa päälle. Se on aika merkittävä asia, ja meillähän on melkein 20 miljoonaa kasassa. 25 miljoonaa tässä kampanjassa tavoitellaan. Meidän idea on, että varainhankinnasta tulisi jatkuvaa toimintaa, tuotaisiin enemmän sitä perinnettä Suomeen. 

Rahaa aiotaan hankkia entistä tehokkaammin myös ulkomailta.

– Toinen isompi kuvio on kansainvälisen rahoituksen lisääminen eli tyypillisesti vaikkapa Euroopan unionin tutkimusrahoitusta, mutta myös kansainvälistä rahoitusta eri säätiöistä ja miksei myös elinkeinoelämältä. Sinne pitää vaan mennä vahvemmin mukaan, siellä on jo monet eurooppalaiset yliopistot mukana. Suomesta ei olla vielä aktivoiduttu, mutta se pitää ottaa entistä tarkempaan suunnitteluun ja toteutukseen.

Helsingin yliopisto valmistautuu myös perimään lukukausimaksuja EU- ja ETA-alueen ulkopuolisilta opiskelijoilta.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.