Mainos

Zeppeliini saapui Suomeen

Kansainvälinen ilmakehätutkijoiden ilmalaiva saapui keskiviikkona Jämijärvelle Satakuntaan. Ilmalaiva laskeutui aikataulun mukaisesti klo 17, vaikka lentosää oli haastava.

– Oli suhteellisen kova tuuli, mutta lentäjä hoiti hommansa hienosti, sanoi tutkijatohtori Hanna Manninen Helsingin yliopistosta.

Zeppeliini lähti Nyköpingistä Ruotsista kello 11 Suomen aikaa. Se lensi Maarianhaminan kautta Uuteenkaupunkiin ja lopulta Jämijärvelle.

Ilmalaivan piti lähteä Suomeen jo tiistaina, mutta lähtö peruttiin kovan tuulen takia.

Zeppeliinin on määrä aloittaa ylihuomenna tutkimuslentonsa Satakunnassa ja Pirkanmaalla. Tutkijat keräävät mittalaitteiden avulla näytteitä ilmakehän hiukkasista. Näytteistä saatua tietoa käytetään muun muassa ilmastonmuutoksen ymmärtämiseen.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.