Mainos

Zyskowicz: Veitsi kurkulla autettava sössineitä euromaita

Perussuomalaisten vaali- ja gallupmenestys keskusteluttavat yhä päättäjiä SuomiAreenallakin Porissa, mutta myös euron kriisi on noussut puheenaiheeksi.

Kokoomuksen kansanedustajaa Ben Zyskowiczia hirvittää perussuomalaisten suosio, mutta vielä enemmän häntä hirvittää muutamien euromaiden ylivelkaantuminen ja kriisimaiden moraalikato.

– Euroopan tapahtumat ja uusien maiden joutuminen kriisimaiden joukkoon antavat tukea perussuomalaisten kannatukselle. Minua hirvittää, että Kreikka, Portugali, Irlanti, Italia, Belgia ja Espanja ovat eläneet yli varojensa ja ovat ylivelkaantuneet. Hirvittää se, että esimerkiksi meidän suomalaisten, jotka olemme hoitaneet asiamme paremmin, on veitsi kurkulla pakko olla mukana talouden pelastamisessa.

– Itsekin olen sitä mieltä, ettei Suomen kuulu auttaa yli varojensa eläneitä maita. Olemme mukana vain, jos katsomme, että oma etumme sitä vaatii. Jos jokin näistä maista menisi holtittomasti maksukyvyttömäksi, ulottuisi sen kielteiset vaikutukset myös Suomeen. Meidän on siis oltava mukana, jottei Eurooppaan syntyisi talousmyrskyä, joka vaikuttaisi erittäin kielteisesti viennistä riippuvaisen Suomen talouteen ja työllisyyteen, Zyskowicz sanoo.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.