Mainos

15. Sodankylän elokuvajuhlat alkavat

Sodankylän elokuvajuhlat alkoivat eilen. Keskiyön auringon elokuvajuhlia vietetään sunnuntai-iltaan saakka nyt jo 15. kerran.

Filmia ja filmikela

Tulevina päivinä Sodankylän raitilla astelevat italialaisohjaajaveljeksistä nuorempi Paolo Taviani, amerikkalainen Bob Rafelson ja iranilainen Abbas Kiarostami. Sodankylässä ovat myös prahalaissyntyinen Ivan Passer, ranskalainen naisohjaaja Claire Denis sekä lukuisat muut ulko- ja kotimaiset vieraat. Sekä tietenkin elokuvajuhlien yleisö, jota tänäkin kesänä saapuu kunnan 6000 asukkaan keskustaajamaan paljon vakituista asukasmäärää enemmän.

Vuonna 1986 ensimmäisille juhlille saapuneet elokuvan tekijät ja ystävät tajusivat nopeasti, että kyseessä oli ainutlaatuinen tapahtuma: Sympaattisen eleettömän elokuvateatteri Lapinsuun yönäytösten pimeydestä tulevia häikäisi keskiyön aurinko. Matkalla majapaikkaan vastaan käveli amerikkalainen pienikokoinen ohjaajasuuruus Samuel Fuller ainaisine sikareineen valkoisessa kesäpuvussaan, ja samantien legendaariseksi muuttuneessa Seita-baarissa saattoi keskiolutlasinsa äärestä nähdä Jonathan Demmen jonottamassa tiskillä munkkikahveja. Kaikenlainen tähtikultti loisti poissaolollaan.

Kaurismäki hämmästyi yleisöpaljoutta

Fullerin ja muiden huippuvieraiden saapumisen ohella juhlien perustajiin kuuluvaa Mika Kaurismäkeä hämmästytti ensimmäisillä juhlilla se, että "paikalla oli yleisöäkin". Leikkipuheesta alkaneet juhlat keräsivät jo ensimmäisellä kerralla useita tuhansia kävijöitä. Kaurismäki muistaa myös hieman kauhunsekaisin tuntein koskenlaskun, jossa vieraita ja isäntiä vietiin ilman pelastusliivejä. Koskenlaskuperinnettä jatkettiin niin kauan kuin koski virtasi vapaana, tosin liivit päällä.

Kaurismäen veljesten kanssa juhlat perustanut ja niitä siitä saakka luotsannut Peter von Bagh sanoo, että vuosien varrelta on jäänyt tuhansia muistoja. Elokuvateatteri Andorran seinällä Helsingissä riippuva valokuva englantilaisohjaaja Michael Powellista vuoden 1987 juhlilta kertoo von Baghin mielestä paljon Sodankylän juhlien luonteesta: Iätön ja suuri elokuvantekijä supisuomalaisessa ympäristössä.

Von Baghin mielestä juhlien henki on säilynyt samanlaisena kautta vuosien. Se on edelleen intiimi tapahtuma, jossa vieraat ja heidän keskinäiset suhteensa luovat tunnelman. Kukaan juhlilla vieraillut ohjaaja ei von Baghin tiedon mukaan ole lähtenyt tyytymättömänä kotiin. Jotkut ovat hieman pelästyneet säätä, kun pahimmillaan Lapin kesässä on myrskynnyt ja satanut rakeita.

Vanhoja ja vähän nuorempia mestareita

Tämän vuoden juhlien ohjelmistoon on jälleen poimittu parhaita paloja vanhasta ja uudesta elokuvasta. Niukasti vanhin ohjaajavieraista on 68-vuotias Paolo Taviani. Hän on veljensä Vittorion kanssa ohjannut ja käsikirjoittanut elokuvia 1960-luvun alkupuolelta tähän päivään. Kaksi vuotta vanhemman veljenkin oli määrä tulla Suomeen, mutta hän sairastui.

Tavianin aikalaisia on myös Prahassa vuonna 1933 syntynyt Ivan Passer, joka loikkasi Yhdysvaltoihin Neuvostoliiton Prahan-miehityksen jälkimainingeissa vuonna 1969. Vuonna 1933 niin ikään syntyneen Bob Rafelsonin nimi ei kerro monille mitään, mutta hänen elokuviaan tuntevat kaikki. Rafelson on mies muun muassa useiden Jack Nicholsonin elokuvien takana. Hän on ohjannut esimerkiksi elokuvan Postimies soittaa aina kahdesti vuonna 1981. Kymmenisen vuotta myöhemmin syntynyt iranilainen Abbas Kiarostami on uransa huipulla ja yksi maailman tämän hetken arvostetuimmista ohjaajista.

Muun muassa näihin vieraisiin ja heidän elokuviinsa tutustuvat tämän vuoden Sodankylän elokuvajuhlille saapuvat ihmiset. Yhteensä Lapinsuussa ja elokuvateltassa on tarjolla kymmeniä elokuvia mykkäkaudelta tämänvuotisiin.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.