Mainos

1800-luvun operetti elokuvaksi

Vaasan kaupungin historiallisissa rakennuksissa kuvataan paraikaa Wieniläisverta, Johan Strauss nuoremman operettia, joka on tulvillaan rakkausjuonitteluja ja koreita pukujuhlia.

1800-luvun klassista operettielokuvaa on tarkoitus esittää ympäri Suomen. Elokuva tehdään talkoohengessä, yli puolet väestä on mukana vapaaehtoisesti ja Vaasan kaupunki on luovuttanut salejaan käyttöön ilmaiseksi.

Yli 60 ihmisen ilmaistyöllä, videotekniikalla ja valmis jouluksi, näin jäädään alle parin miljoonan markan. Siis elokuvaksi halpa, mutta oopperan satsaukseksi huippukallis. Vaasan oopperan sielu ja voimanainen, professori Irma Rewell takaa, että rahat löytyvät:

-Pitää saada halvalla hyvää ja sen tähden pitää joka nuppineula hoitaa, ettei se maksa paljon. Me oomme niin lähellä Laihiaa, että venyy markka nauraa Irma Rewell. Kun teatterissa ei sattumalta ollut tilaa, Rewellin päähän poksahti kesäyönä, että tehdään sitten elokuva.

Ohjaajaksi hän narutti kymmenien oopperoiden ja tv-draaman konkarin Jussi Tapolan.
-Mä olin just kesällä Savonlinnassa ja varmasti vastasin jotain epämääräistä, ja annoin sitten puhelun assistentilleni ja jotenkin tuli sitten eteeni, että ihan totta mähän teen tämän!

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.