Mainos

Aforismia julkaistaan enemmän kuin koskaan

Aforismi on Suomessa elänyt 2000-luvulla uutta kukoistustaan. Kokoelmia julkaistaan enemmän kuin koskaan ja aforismitoiminta on vilkasta. Suomen aforismiyhdistys perustettiin 2005. Kansainvälisestikin on viritelty yhteistoimintaa, World Aphorism Organization perustettiin Lontoossa 2008.

Uusimpana tulokkaana aforistiikan julkaisijoiden joukkoon liittyvät Suomen aforismiyhdistys ja Kirja kerrallaan -kustantamo, jotka ovat perustaneet aforismille oman julkaisusarjan nimeltä Pilke. Pilkkeessä julkaistaan ennen kaikkea laadukkaita kotimaisia aforismikokoelmia, mutta myös esimerkiksi käännöksiä ja tietoteoksia.

Sarja aloittaa komeasti: ensimmäisenä julkaistaan Markku Envallin ja Hannu Hirvosen teokset. Envallilta ilmestyy kirjoitusopas Miten kirjoitan aforismeja, Hirvoselta aforismikokoelma Kiireestä kantapää.

Markku Envall on maamme merkittävimpiä aforistikkoja, ja tunnetaan myös muun muassa aforismin tutkijana. Hannu Hirvonen on kokenut lasten- ja nuortenkirjailija, joka palkittiin aforismeistaan vuoden 2008 valtakunnallisessa kilpailussa.

Kirjat ilmestyvät syyskuussa ja julkistustilaisuus, johon kaikki ovat tervetulleita, pidetään maanantaina 26.9. klo 18.00 Helsingin Lasipalatsissa.

Lokakuussa julkaistaan suomalaisen nykyaforismin antologia Tiheiden ajatusten kirja - uuden aforismin parhaat, jonka toimittaa aforismin parissa pitkään vaikuttanut Sami Feiring. Kirjassa esitellään yli 100 suomalaista nykyaforistikkoa.

-On hienoa, että aforismille saadaan uusi julkaisukanava. Se täydentää sopivalla tavalla jo olemassa olevia. Sarjan komealle alulle on odotettavissa jatkoa, sillä monet laadukkaat ja kiinnostavat käsikirjoitukset odottavat pääsyään esille, toteaa Sami Feiring Suomen aforismiyhdistyksestä.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.