Mainos

Aitoon kirkastusjuhlat järjestetään jo 125. kertaa

Aitoon kirkastusjuhlia vietetään tulevana viikonloppuna 125. kertaa Luopioisissa Pirkanmaalla. Saman verran on kertynyt jo ikää myös kesäfestivaalin järjestävälle Aitoon vapaapalokunnalle.

Festivaaleilla on tänä kesänä ennätykselliset neljä esiintymislavaa, joille kipuavat viikonlopun aikana muun muassa Maija Vilkkumaa, Hanna Pakarinen ja Apulanta. Lisäksi sunnuntaina pidetään Aitoon VPK:n päiväjuhla kertyneiden vuosien kunniaksi. Festivaali päättyy vasta maanantaina, jolloin pidetään perinteiset päivätanssit.

Päivittäin Aitoon Kirkastusjuhlille odotetaan noin 5000:ta kävijää.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.