Mainos

American Beauty viime vuoden katsotuin

Viidellä Oscarilla palkittu American Beauty oli viime vuoden katsotuin elokuva Suomessa. Amerikkalaista keskiluokkaa kritisoiva musta komedia keräsi elokuvateattereihin yli 332 000 katsojaa.

Vuoden toiseksi katsotuin elokuva oli kotimainen Levottomat, jonka näki yli 288 000 suomalaista.

Timo Koivusalon tuore Irwin-elokuva puolestaan teki viikonloppuna eräänlaista elokuvahistoriaa. Rentun Ruusun näki ensi-iltaviikonloppuna 50 738 katsojaa, mikä on paras tilastoitu avaustulos kotimaiselle elokuvalle.

Rentun Ruusu ylitti Pekka Parikan Talvisota-elokuvan (1989) aiemman avausviikonlopun ennätystuloksen, joka on 49 000 katsojaa. Kolmantena avaustilastossa on kahden vuoden takainen Olli Saarelan Rukajärven tie, 37 224 katsojaa.

Suomi-iskelmän raikulipojasta Irwin Goodmanista kertova Rentun Ruusu sai ensi-iltansa perjantaina 38 kopion voimin. Talvisodalla oli kaksi kopiota enemmän. Helsingin jälkeen Rentun Ruusulla oli viikonvaihteessa eniten katsojia Tampereella, Hämeenlinnassa ja Porissa.

Ulkomaiset elokuvat Top 10

(elokuva, ensi-iltapäivä, katsojamäärä)

1. American Beauty (21.1.) 332607 2. M:I 2 - Vaarallinen tehtävä 2 (7.7.) 265504 3. Gladiator (19.5.) 213344 4. Toy Story 2 (18.2.) 206977 5. Pokémon (14.4.) 202327 6. Kuudes aisti (7.1.) 168239 7. Tiikerin oma elokuva (25.8.) 165021 8. Kananlento (8.9.) 160197 9. South Park (4.2.) 146704 10. Scary Movie (27.10.) 135328


Kotimaiset elokuvat Top 10

1. Levottomat (28.1.) 288733 2. Badding (18.8.) 215819 3. Hylätyt talot, autiot pihat (11.2.) 186421 4. Lakeuden kutsu (14.1.) 151453 5. Hurmaava joukkoitsemurha (3.3.) 45534 6. Lomalla (1.12.) 43588 7. Bad Luck Love (29.9.) 32819 8. Pikkusisar (26.11.1999) 25656 9. Pelon maantiede (21.1.) 25565 10. Rakkaudella Maire (24.9.1999) 16576

Luvut on koonnut Suomen Filmikamari ry.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.