Mainos

Ankkarockin liput myytiin loppuun

Pääkaupunkiseudun suurin vuosittainen rocktapahtuma Ankkarock oli loppuunmyyty molempina festivaalipäivinä.

Vantaan Korsossa viihtyi sekä eilen että tänään 15 000 popmusiikille sielunsa menettänyttä.

Ankkarockin eilisen täkyjä olivat ennen muita brittiläinen raskaan rockin legenda Motörhead ja kotimaisten kesäjuhlien ykkösnyrkki Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus.

Motörheadin Lemmyllä on edelleen tallella taito metelöidä tyylikkäästi, ja Niskalaukauksen tunnetuimmat kappaleet ovat kasvaneet kansallishymneiksi. Tuntuu kummalliselta kuulla, kuinka 5000 ihmistä laulaa ja mylvii samaan aikaan "vaikka suku sammuu, ei sisu lopu, aina on tehty mitä aiottu. Vaikka katto on liian alhaalla, ja köysi liian paksu".

Eilisen muita esiintyjiä olivat muun muassa The Rasmus, Jonna Tervomaa, Maija Vilkkumaa, The Flaming Sideburns, The 69 Eyes, Zen Cafe' ja The Crash.

Ankkarockin sunnuntaina kansallislauluja oli tarjolla lisää legendaarisen Eppu Normaalin esittämänä. Suomirockin historiaa oli esillä myös Hanoi Rocksin ominaisuudessa.

Tänään muita esiintyjiä olivat Anssi Kela, Apulanta, Tehosekoitin, Popeda, Sir Elwoodin Hiljaiset värit, Eläkeläiset, Nightwish, Yö-yhtye 20-vuotisjuhlakokoonpanossaan, Neljä ruusua ja J.Karjalainen.

Tilaisuutensa näyttää taitonsa saivat kumpanakin päivänä myös tulevat suuruudet, kun Ankanpoikarock-kisan voittajat kävivät lavalla kertomassa, keitä näillä juhlilla tulevina vuosina esiintyy.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.