Mainos

Anssi Kela valitsi tiensä isänsä kuolinpäivänä – uusi levy kasari-trippi

Lauluntekijä Anssi Kela on kulkenut pitkän tien jättimäisen suosion huipulta yksinäiseksi pohdiskelijaksi – miettimään, onko muusikolla enää tulevaisuutta.

– En ymmärtänyt oikealla tavalla Nummela-albumin suosion suuruutta 12 vuotta sitten. Levy-yhtiöstä tuli kerran viikossa puhelu, että ”nyt se on myynyt kultaa ja nyt platinaa ja sitten tupla- ja triplaplatinaa”. Pieni ylimielisyys iski. Otin sen itsestäänselvyytenä. Ajattelin, että näinhän tämän pitääkin mennä, vaikka se oli aivan poikkeuksellista, ripittäytyy nyt 40-vuotias Kela, joka yritti pinnalle monta vuotta.

– Sitten ne Siperian opetukset tulivat aika nopeasti vastaan. Keikoilla ei ollut enää tuhansia ihmisiä. Ei edes satoja vaan kymmeniä.

”Olen mieluummin tyhmä”

Kelassa on vivahdus jonkinlaista Havukka-ahon ajattelijaa, vaikka hän asuukin urbaanisti Helsingin suositussa taiteilijakaupunginosassa. Hänen laulunsa ovat usein tavallisia tarinoita, mutta terävästi piirrettyjä aitoja ihmiskuvia. Pian ilmestyy neljän vuoden tauon jälkeen uusi levy, jolla hän tarjoilee siekailematta rennon kasari-tripin nuoruuteensa. Mutta uudella levyllä on myös laulu Superkuu, joka kertoo rannoille syrjäytyneistä ”vähimmäisistä lähimmäisistä”. Rap-otteella vedetyn biisin teksti on erityisen huikea, surullisenhauska ja rankka.

– En pidä ironisesta ja kyynisestä tavasta tarkkailla maailmaa. Sitä pidetään älykkyytenä. Kyseenalaistan ylipäätään ”älykkyyden” nostamisen jalustalle. Suosin itse enemmänkin sydämen viisautta. Viisaus ja älykkyys ovat kaksi eri asiaa. Olen kallellaan sinne viisauden puolelle, olen siis mieluummin tyhmä, mutta viisas.

Kela väittää olevansa hiljainen mies, vaan hän puhuu paljon, kun saa puhua musiikista.

– Jos joudun johonkin kekkereille ”seurustelemaan”, en osaa sanoa mitään. Puhun jos minulta kysytään asioista, jotka minua kiinnostavat ja osaan niihin vastata.

Ja turhaan Kela itseään soimaa menneisyydestään, Nummela-albumi (myyty 157 000 kappaletta) oli aivan poikkeuksellinen tapaus. Jokainen trampoliini-perhe osti sen, koska naapurillakin oli sellainen. Nummelan menestyksen ansiosta Anssi Kela on saanut tehdä yhä kypsempää musiikkia.

Lavalla on annettava kaikki

– Olen kyllä pohtinut sitä, että jos urani johtaa johonkin pubin tikkanurkkaukseen rämpyttämään menneisyyden hittejäni, niin sen takia en ainakaan nuorena kitaraan tarttunut. Mutta ei tässä nyt niin taida käydä, olen tänään musiikin tekemisestä innostuneempi kuin koskaan, hehkuttaa Nummela-, Milla ja 1972-hittien kirjoittaja.

Tästä onkin hyvä jatkaa, kohta ilmestyvältä uudelta levyltä viipaloitu single Levoton tyttö on radioiden soittolistojen kärkikamaa. Kela myöntää jännittäneensä uuden musiikkinsa vastaanottoa ihan tosissaan ja helpotus on nyt suuri.

– Kun nyt lähden keikoille, vedän taatusti sadalla prosentilla. Lähden joka kerta taistoon oman urani puolesta, jotta voittaisin takaisin sen yleisön, jonka olen menettänyt. Siperia on todellakin opettanut, hän sanoo – ja hymyilee.

Isän kuolema näytti suunnan

Keväällä 1985 Anssi Kela oli 12-vuotias koulupoika Vihdin Nummelassa. Hän inhosi sellon soittoa ja ihaili isäänsä, joka oli legendaarisen Pro Fide-gospelyhtyeen kosketinsoittaja Juha Kela.

– Ne olivat aina hienoja hetkiä, kun faijan bändi soitti jossain. Siisteintä oli, kun pääsin faijan kanssa studioon, se oli taikamaailma. Istuin tarkkaamon nurkassa ja imin kaiken itseeni. Se oli minulle hienompaa kuin Linnanmäki. Mieluummin studioon kuin vuoristorataan.

– Meidän suhde oli vielä ihan täysin isän ja lapsen suhde, mutta juuri niihin aikoihin se oli nousemassa seuraavalle tasolle. Kävin isän kanssa keskustelun, mitä minä haluan. Haluaisin soittaa bassoa, haluaisin soittaa bändissä. Haluaisin lopettaa sellon soiton, koska vihaan sitä.

– Faija sanoi, että jatkaisin sellon kanssa, mutta eihän se estä myös basson soittoa. Hän lupasi viedä minut treenikämpälleen kokeilemaan bassoa. Minä jäin sitten hirveästi odottamaan, että milloin se tapahtuu. Emme ehtineet sinne koskaan.

Juha Kela kuoli liikenneonnettomuudessa 3. toukokuuta 1985.

– Muistan kuinka faijan kuolinpäivänä minä annoin juhlallisen vakuutuksen, jotenkin sellaisella pikkupojan syvällä vakaumuksella. Vannoin, että seuraavan kerran kun me näemme jossain, minä osaan soittaa bassoa ja soitan faijan kanssa yhdessä. Liekö kornia sanoa, mutta se päivä näytti minulle suunnan ja antoi elämälleni tietynlaisen tarkoituksen. Ja sainhan minä sen basson sitten aika pian.

Anssi Kelan viides sooloalbumi nimeltään Anssi Kela ilmestyy 22. maaliskuuta.

Katso Kari Pyrhösen juttu (45 minuuttia 6.3.2013)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.