Mainos

Ateneumissa pureudutaan symbolismin maisemaan

Yksi syksyn kiinnostavimmista taidenäyttelyistä avautuu tänään Ateneumissa Helsingissä. Ihastelemaan pääsee maailman taiteen mestareita, esillä ovat muiden muassa Vincent van Gogh ja Paul Gauguin.

52 sielua -näyttely kertoo symbolistisesta maisemamaalauksesta. Symbolismia pidetään yhtenä merkittävimmistä ilmiöistä Euroopan taiteessavuosina 1880-1910. Varsinainen tyylisuunta symbolismi ei ole, vaan enemmänkin asenne ja näkemys.

Taiteilijat ryhtyivät hakemaan aiheita sisäisistä maailmoista ja halusivat päästä syvemmälle ihmismieleen. Arkisen todellisuuden sijasta kuvattiin unia, näkyjä ja sielunmaisemia. Samalla maisemamaalaukseen tuli täysin uutta otetta ja sen arvostus nousi. Erilaiset myytit, tunnelmat, tunteet olivat kiinnostuksen kohteina.

Tunnettujen ulkomaisten mestareiden lisäksi mukana on suomalaistaitelijoita kuten Albert Edelfelt, Akseli Gallen-Kallela ja Hugo Simberg. Hekin omaksuivat nopeasti vaikutteita symbolismista. Kaikkiaan esillä on yli 80 teosta ja näyttelyn nimen mukaisesti 52 taiteilijaa.

52 sielua- näyttely on ensimmäinen symbolistista maisemamaalausta esittelevä kansainvälinen laaja katsaus. Ateneum on toteuttanut näyttelyn yhteistyössä Amsterdamin Van Gogh -museon ja Skotlannin kansallisgallerian kanssa. Näyttely koostuu esimerkiksi Pariisin Musée d'Orsayn, Lontoon Tate-museon, New Yorkin MoMAn, Norjan Munch-museon ja Pietarin Venäläisen taiteen museon kokoelmiin kuuluvista maalauksista.

Näyttely on avoinna ensi vuoden helmikuun 17. päivään asti.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.