Mainos

Avajaispäivät ovat tärkeimmät Venetsian Biennaalissa

Suomen Falling Trees –näyttely on avattu tänään Venetsian Biennaalissa. Heti avajaispäivänä kahteen eri paviljonkiin kootut teokset kiinnostivat paikalle kerääntyneitä taiteen asiantuntijoita.

Suomen Framen johtaja Raija Kolin mukaan kaikki saatiin valmiiksi suunnitelmien mukaan, vaikka kuusi viikkoa kestänyt näyttelyn kokoaminen olikin koko Suomen tiimille suurtyö. Näyttelyyn odotetaan tuhansia kävijöitä.

– Kolme avajaispäivää tietenkin ovat meille ne kaikista tärkeimmät, koska täällä ovat kaikki kuvataidealan toimijat kaikkialta maailmasta, mutta näyttelyhän on auki marraskuun loppuun saakka, toteaa Koli

Yleisö jonotti Falling Trees-näyttelyihin

Taiteilijat Terike Haapoja ja Antti Laitinen iloitsivat hyvin alkaneesta näyttelystä. Laitinen sanoo useamman ihmisen jo kommentoineen näyttelyä.

– Ehkä se sitten toimii, sanoo taiteilija vaatimattomasti.

Taiteilija Terike Haapoja sanoo tunnelman olevan kummallisen, mutta hienon.

– No on tämä tosi hämmentävää, kun on ollut täällä raksahaalareissa ja vasaran kanssa viimeiset viisi viikkoa sateessa ja nähnyt lähinnä muiden paviljonkien työntekijöiden vilahtavan ohi.

Tämän vuotinen Venetsian Biennaali on ennätyssuuri, sillä mukana on 155 taiteilijaa 88 eri maasta.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.