Mainos

Avekilta 1,6 miljoonaa euroa tukea viime kaudella

Avek tuki audiovisuaalista kulttuuria 1,6 miljoonalla eurolla kaudella 2003-2004. Lyhyt- ja dokumenttielokuvien osuus oli 1 280 000 euroa ja multimedia- ja mediataiteen 319 000 euroa.

Touko-kesäkuussa Avek myönsi lyhyt- ja dokumenttielokuville yhteensä 74 000 euroa. Tukea sai muun muassa Liisa Helmisen ohjaama animaatiosarja Untamoinen. Animaation tuottaa Lumifilm Oy. Hanke on valittu eurooppalaisten animaatio-ohjelmien rahoitus- ja markkinointitapahtumaan Cartoon Forumiin Santiago de Compostelaan 22.-25. syyskuuta.

Multimedia- ja mediataidetta tuettiin touko-kesäkuussa 27 000 eurolla. Tukea sai muun muassa Taidemaalariliitto suomalaisten videotaiteilijoiden töiden esittelemiseen Lissabonissa.

Työt ovat osa laajempaa suomalaista nykytaidetta esittelevää näyttelyä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.