Mainos

Barokki soi taas

Talousongelmissa paininut Barokkikesä on saanut uutta tuulta purjeisiinsa. Uudet avustukset ovat muuttaneet tilannetta niin paljon, että nyt tähytään jo ensi kesään ja kymmenvuotisjuhliin.

Janakkalassa soi barokkimusiikki jälleen ensi viikolla. Viime syksyn talousongelmat hälvenivät ja Barokkikesä sai jatkoa, ja nyt uskalletaan suunnitella kymmenvuotisjuhlaviikkoa ensi vuodelle. Barokkikesän taiteellinen johtaja professori Olli Porthan sanoo, että barokkimusiikissa riittää loputtomiin ammennettavaa.

Janakkalassa on pääpaino laitettu aikakauden alkuun, 1600-lukuun. Silloisia sävellyksiä esitetään alkuperäisillä tai jäljitelmäsoittimilla. Janakkalan kirkon urkuihin saatiin viime vuonna lahjoituksen ansiosta vaihdettavia pillejä, joilla saadaan aikaan barokille ominainen keskisävelviritys.
-Suurinta osaa barokin musiikista ei ole esitetty kertaakaan musiikin uutena aikana eli parina viime vuosisatana. Ohjelmassamme on ikään kuin kantaesityksiä, toteaa Porthan.
Tämän vuoden ohjelmasta hän mainitsee esimerkkinä lauantain 29. kesäkuuta yökonsertin, jossa kaikuu Guillaume-Gabriel Niversin musiikki liturgisessa yhteydessä. Viikon päävieras on japanilainen huilutaiteilija Masahiro Arita. Hän opettaa viikon ajan ja konsertoi useita kertoja muun muassa suomalaisen traversotaiturin Jan S. Puhakan kanssa. Yksi tämän kesän teemoista on ranskalaisen ja italialaisen musiikin vastakohtaisuus ja vuorovaikutus. Englantilaisuus on puolestaan pääjuonteena iltamissa.

Barokkikesän Tuki -yhdistys odottaa yleisöpohjan edelleen laajenevan. Viime vuonna kävijöitä oli liki 3000. Tapahtuman budjetti on 300000-400000 markkaa. Opetusministeriö myönsi Barokkikesälle avustuksen nyt ensimmäisen kerran. Kunnan taloudellinen tuki kasvoi puolella. Merkittäviä avustuksia tukiyhdistys sai myös Hämeen taidetoimikunnnalta ja Hämeen rahastolta. Yksityiset yritykset ovat niin ikään osoittaneet aiempaa enemmän kiinnostusta Barokkikesän tukemiseen.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.