Mainos

Batman-leffan mainoskampanja jäihin Suomessa

Batman-trilogian viimeisen osan mainoskampanja on laitettu jäihin Yhdysvalloissa tapahtuneen ampumavälikohtauksen takia.

FS-Film Oy:n markkinointipäällikkö Jojo Uimosen mukaan päätöksellä halutaan kunnioittaa surmansa saaneiden ihmisten muistoa.

– Olemme lopettaneet elokuvan suuren nettikampanjan, emmekä tiedä vielä jatkammeko sitä. Kampanja olisi päättynyt joka tapauksessa viikon kuluttua, mutta emme ole tehneet vielä lopullisia päätöksiä kampanjan suhteen, Uimonen kertoo MTV3:n .

Tragedia ei Uimosen mukaan vaikuta viikonlopun lipunmyyntiin Suomessa.

– Tähän mennessä lippuja on ostettu paljon jo ennakkoon, enkä usko tragedian vaikuttavan lipunmyyntiin ensi-iltaviikonlopun jälkeenkään.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.