Mainos

Budjettileikkaus rajoittaa Luonnontieteellisen museon aukioloa lokakuussa

Helsingin Luonnontieteellinen museo on budjettileikkauksista johtuvan henkilöstöpulan vuoksi kiinni tiistaisin lokakuussa. Sulku koskee myös syyslomaviikkoa.

Luonnontieteellinen museo on osa Helsingin yliopistoa, jolta leikattiin hallitusohjelmassa yli 100 miljoonaa euroa vuodessa.  
Museo on Suomen kolmanneksi suosituin.

– On todella sääli, että työ tuntuu valuvan osin hukkaan. Isojen panostusten jälkeen ja valtavasta yleisösuosiosta huolimatta resursseja ei annetakaan museon avoinna pitämiseen, sanoo Luonnontieteellisen keskusmuseon Luomuksen johtaja Leif Schulman

Schulmanin mukaan vastedes pyritään varmistamaan, ettei samanlainen tilanne enää toistuisi.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.