Mainos

Buena Vistalle kultalevy Suomesta

Kuuban musiikin konkarien menestysalbumi Buena Vista Social Club on yltänyt Suomessakin nyt kultalevyksi. Albumi on myynyt meillä yli 20 000 kappaletta eli se ylitti vanhan, nykyistä korkeamman kultalevyrajan.

Ry Cooderin ja kuubalaisen musiikin veteraanien tähdittämä albumi julkaistiin alun perin vuonna 1997. Buena Vista Social Clubin suurmenestys on nostanut maailman tietoisuuteen esimerkiksi Ibrahim Ferrerin, Compay Segundon, Omara Portuondon ja Ruben Gonzalesin.

Buena Vista -albumi julistettiin kaikkien aikojen myydyimmäksi maailmanmusiikkilevyksi kaksi vuotta sitten.

Buena Vista Social Club -sarja saa jatkoa Ibrahim Ferrerin toisesta soololevystä, joka julkaistaneen vuoden vaihteessa. Buena Vista -kaartilla on yhteyksiä myös Suomeen, sillä suomalainen Love Records äänitti ja julkaisi takavuosina Omara Portuondon musiikkia.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.