Mainos

Clutch Suomeen - Stonerin sanansaattajat Nosturiin

Amerikkalainen Clutch esiintyy Helsingin Nosturissa keskiviikkona 30. marraskuuta päättäen samalla Euroopan-kiertueensa. Keikan liput tulevat myyntiin perjantaina 9. syyskuuta.

Ärhäkkää metallipainotteista rockia soittavan Clutchin musiikin pohjana on juureva blues funkilla ja punkilla maustettuna. Vuonna 1991 Yhdysvaltain Marylandissa perustettu bändi onkin tunnettu genrerajojen rikkomisesta ja venyttämisestä. Clutchin yhdeksästä pitkäsoitosta viimeisin Strange Cousins From The West on vuodelta 2009.

Viimeisimmän levynsä julkaisun jälkeen Clutch on kiertänyt ahkerasti sekä kotimaassaan että Euroopassa. Clutch on tuttu näky niin klubeilla kuin festareilla, ja minimalistista kaavaa noudattavista keikoista on muodostunut käsite. Clutchin keikoilla ei nähdä ylimääräisiä kilkuttimia vaan pääosissa ovat bändi ja yleisö.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.