Mainos

Diskokuningatar Donna Summer kuollut

Viisi Grammya voittanut legendaarinen laulaja, diskokuningatar Donna Summer on kuollut. Summer menehtyi syöpään 63-vuotiaana Floridassa.

— Varhain tänä aamuna menetimme Donna Summer Sudanon, monien lahjakkuuksien naisen. Samalla, kun suremme hänen poismenoaan, tunnemme rauhaa kunnioittaessamme hänen erityistä elämäänsä ja hänen musiikillista perintöään. Sanat eivät voi kertoa, kuinka paljon arvostamme rukouksianne ja rakkauttanne perhettämme kohtaan tänä surullisena aikana, omaiset kirjoittivat tiedotteessa.

Nettisivusto TMZ.comin mukaan laulaja kuoli keuhkosyöpään. Sivuston lähteiden mukaan syöpä olisi saanut alkunsa laulajan hengitettyä myrkyllisiä hiukkasia New Yorkissa syyskuun 11. terrori-iskujen jälkeen.

Sivuston mukaan Summer ei puhunut sairaudestaan ja hänen kuntonsa oli hyvä viimeisiin kahteen viikkoon asti. Summerin kerrotaan viimeistelleen viimeisinä viikkoina uutta albumiaan.

Summerin läpimurtokappale oli vuonna 1975 julkaistu Love to Love You Baby. Summer tuli tunnetuksi 1970-luvulla myös kappaleillaan Hot Stuff, Bad Girls, Last Dance, Dim All the Lights sekä vuonna 1983 jättimenestykseen yltäneellä kappaleella She Works Hard for the Money.

Summer, tyttönimeltään LaDonna Adrian Gaines, syntyi Bostonissa uskonnolliseen perheeseen. Hän lauloi nuorena kirkkokuorossa, jonka jälkeen hän esiintyi useissa Motown-vaikutteisissa yhtyeissä teinivuosinaan.

Summer otti taiteilijanimensä käyttöön mentyään naimisiin itävaltalaisen näyttelijän Helmuth Sommerin kanssa vuonna 1972. Hän muutti sukunimen englantilaiseen muotoon Summer erottuaan miehestään. Parilla on tytär Mimi Sommer.

(MTV3 - AFP - Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.