Mainos

Edelfelt-näyttely on kerännyt yli 200 000 kävijää

Albert Edelfelt -juhlanäyttelyssä ylitettiin tänään 200 000 kävijän raja, mikä on Ateneumin kaikkien aikojen yleisöennätys. Katselmus jatkuu vielä yli kuukauden, 30:nteen tammikuuta saakka.

Suomen kultakauden mestareiden tuotantoa esittelevän sarjan näyttelyt ovat keränneet ylivoimaisesti suurimmat Ateneumin kävijämäärät. Akseli Gallen-Kallelan ja Helene Schjerfbeckin katselmukset saivat molemmat hieman alle 200 000 katsojaa.

Ateneumin suurnäyttely esittelee Albert Edelfeltin (1854-1905) tuotannon monipuolisesti aina opiskeluajoista taiteilijan viimeisiin elinviikkoihin. Näyttelykokonaisuutta täydentävät muiden muassa taiteilijasta kertova elokuva ja näyttelyluettelo. Oheisohjelmaa, kuten lounasopastuksia on tarjolla viimeisenä näyttelykuukautena.

Minun Edelfeltini -päivänä 8. tammikuuta taidehistorioitsijat ja taiteentutkijat kertovat omista tutkimuksistaan. Albert Edelfeltin 150-vuotisjuhlanäyttely avattiin 3. syyskuuta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.