Mainos

Elokuvajuhlat käyntiin Tampereella

Viisi päivää kestävät kansainväliset lyhytelokuvajuhlat alkavat Tampereella huomenna. Jo 33. kertaa pidettävien juhlien teemoja ovat Pietarin kaupungin 300-vuotisjuhlat, afrikkalainen todellisuus ja Intian naiset. Tapahtuma päättyy sunnuntaina.

Tampereen elokuvajuhlien kansainvälisessä kilpailusarjassa on mukana 75 elokuvaa 36 maasta. Kotimaisessa kilpailussa on 36 elokuvaa. Kansainväliseen kilpailuun pääsi neljä kotimaista elokuvaa. Ne ovat Jouni Hokkasen ja Simo-Jukka Ruipon ohjaama Children's Palace, Jonathan Daviesin ohjaama Kala, Katariina Lillqvistin ohjaama Laulu hirsipuista ja Kaisa Penttilän ohjaama Lentoposti.

Kotimaisessa kilpailusarjassa korostuu dokumenttien osuus. Puolet kilpailuelokuvista on dokumenttielokuvia. Juhliin kuulu myös Roskaelokuvafestivaali, jossa esitetään mm. kotivideoita. Viime vuoden uutuus kämmykkäelokuvat ovat taas mukana. Niillä tarkoitetaan kämmentietokoneiden tai matkapuhelinten ruuduilta katsottavia pieniä elokuvia. Tampereen elokuvajuhlien koottu parhaimmisto nähdään sunnuntaina 15. maaliskuuta Helsingissä Kiasma-teatterissa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.