Mainos

Elvis tienaa edelleen parhaiten

Elvis Presley tienasi viime vuonna parhaiten edesmenneistä julkkiksista, kertoo yhdysvaltalainen Forbes-lehti. Rockin kuninkaan jälkeen tulivat Tenavien luoja Charles Shultz ja hiljattain kuollut näyttelijä Heath Ledger.

Kolmekymmentä vuotta sitten taivaalliseen orkesteriin siirtynyt Elvis Presley tienasi viime vuonna 52 miljoonaa dollaria ja päihitti selvästi elävät kilpakumppaninsa Justin Timberlaken (44 miljoonaa dollaria) ja Madonnan (40 miljoonaa dollaria).

Kahdeksan vuotta sitten kuolleen Shultzin tuloja (33 miljoonaa dollaria) selittää perillisten tekemä filmatisointisopimus Warner Bros. -yhtiön kanssa. Tammikuussa lääkkeiden yliannostukseen kuolleen Ledgerin roolisuoritus uudessa Batman-elokuvassa puolestaan toi perikunnalle 20 miljoonaa dollaria.

Forbesin kymmenen kärjessä -listalla komeilevat myös muun muassa John Lennon, Andy Warhol ja Marilyn Monroe.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.