Mainos

Ensimmäisen Kylätasku-palkinto Outi Nyytäjälle

71-vuotias dramaturgi ja käsikirjoittaja Outi Nyytäjä on kirjoittanut muun muassa elokuva- ja tv-käsikirjoituksia, näytelmiä ja kolumneja.

Dramaturgi ja käsikirjoittaja Outi Nyytäjä on saanut ensimmäisen Jussi Kylätasku -palkinnon. Lautakunnan mukaan Nyytäjä on ansioitunut vaikuttamalla monilla kulttuurin alueilla. Palkinto on suuruudeltaan 3000 euroa ja se on tarkoitus jakaa joka toinen vuosi.

71-vuotias Outi Nyytäjä on kirjoittanut muun muassa elokuva- ja tv-käsikirjoituksia, näytelmiä ja kolumneja. Tällä hetkellä hän työstää Hella Wuolijoesta kertovan elokuvan käsikirjoitusta. Palkinto luovutetaan Nyytäjälle elokuun lopulla Porvoossa, jolloin hän saapuu Suomeen Ranskan kodistaan.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.