Mainos

Essi Henriksson: Haluan herättää lukijan

- Se on kyllä minun lapseni, mutta hyvä on: leikkaan siltä käden pois, että siitä tulee parempi! Tuore kirjailija Essi Henriksson luonnehtii romaanin työstämistä raa’aksi työksi. Hänen esikoisensa on yksi kirjasyksyn tapauksia. Ilmestys kertoo nuoresta naisesta, joka rakastuu tanssijaan, ja tanssijasta, jolle on vain yksi jumala – oma ruumis.

Essi Henriksson, 26, hehkuu esikoiskirjailijan onnea. Kymmenen vuoden työ on takana, ja oma kirja on kaupoissa.

-Tässä on minun unelmani painettuna, voin silitellä sen kantta ja nähdä, että se on totta. Se on niin käsittämätön tunne, että sitä ei pysty kuvailemaan. Toisaalta täytyy sanoa, että ei todellisuus kuitenkaan koskaan vastaa unelmia. Arki ei muutu maagisesti.

Tuore kirjailija toteaa, että esikoisromaanin merkitys on tulevaisuudessa: kun on kerran pystynyt kirjoittamaan kirjan ja saamaan sen julki, pystyy tekemään sen uudestaankin.

-Nimenomaan kirjailijaksi olen halunnut, en vain yhden kirjan kirjoittajaksi.

Työtä, sattumaa ja lahjakkuutta

Essi Henriksson on näyttävä nuori nainen. Hän on myös lennokas ja eläväinen puhuja. Kustantajalleen hän on varsinainen kultamuna. Huhu kertoo, että Henriksson ei ehtinyt edes toimittaa käsikirjoitusta Gummerukselle, kun kotimaisen kirjallisuuden päällikkö Mikko Aarne jo ymmärsi tiedustella lupaavaksi tiedettyä tekstiä.

Henriksson täsmentää, että vaikka prosessi kuulostaa helpolta, sen taustalla oli paljon työtä ja ehkä myös hippunen sattumaa. Gummerukselle Henriksson tuli alun perin tutuksi Martti Joenpolven novellikilpailusta.

-Menin silloin näyttämään kustannustoimittajalle kohtauksia näistä Ilmestyksen tytöistä. Toimittaja totesi, että ihan hyvä, mutta tee tähän juoni.

Juoni kehittyi kovan työn kautta. Henriksson otti pari kuukautta vapaata töistä, ja kirjoitti öin ja päivin ”pulssi noin 145:ssä”. Romaani tuli uniinkin. Käsikirjoituksen valmistumisen jälkeen kirjan lopullisessa työstämisessä meni noin vuosi.

”Täytyy leikata käsi pois”

Essi Henriksson opiskelee Helsingin yliopistossa suomen kieltä. Elantonsa hän hankkii freelance-kriitikkona ja kustannustoimittajana. Hänellä on siis aseet käydä tekstin kimppuun. ”Raakamateriaalin” tuottamisessa työkokemuksesta on tosin jopa haittaa.

-Ensimmäisessä kirjoitusvaiheessa kustannustoimittajapää pitää sulkea totaalisesti. On vaikeaa heittäytyä tekstiin, kun tietää, että kirjoittaa todennäköisesti täyttä puppua. Kirjoittaa täytyy silti, muuten ei tule koskaan mitään.

Editointi ja ilmaisun kirkastaminen on Henrikssonille helppoa ja mieluista.

-Monet kirjoittavat ihan ensimmäistä käsikirjoitustaan, eivätkä ymmärrä, miten raakaa isojen linjojen muuttaminen on. Siihen täytyy suhtautua vähän niin, että ”hyvä on, se on kyllä minun lapseni, mutta minun täytyy leikata siltä käsi pois, että siitä tulee parempi!”

Henriksson laskeskelee, että on kirjoittanut ja miettinyt jokaisen Ilmestyksen lauseen vähintään kuusi kertaa. Hän tuumii, että omaan tekstiin ei kai voi koskaan olla täysin tyytyväinen.

-Kun nyt luen sitä, en mieti että ”oh, olenpa kirjoittanut ihanasti”, vaan katson sitä, että ”no, okei hyväksyn”, tai ei, miksi olen tehnyt noin. Mielessä on jokin voimakas kuva, jota yrittää tavoittaa, kieli ei vain ikinä tavoita sitä – mutta se onkin se haaste!

Kuntosali on mikrokosmos

Ilmestys kertoo kahdesta nuoresta naisesta. Toinen heistä rakastuu tanssijaan. Tanssijalle on kuitenkin olemassa vain yksi suuri rakkaus – oma ruumis. Essi Henrikssonin lempiharrastus on painonnosto. Hän on sitä mieltä, että kaikkien pitäisi löytää oma tapansa päästä koettelemaan oman ruumiinsa rajoja – muuallakin kuin ”rakastetun sylissä”.

-On hirveän paljon yksinäisiä ihmisiä, eli missäs he sitten kokevat, että ovat tässä maailmassa täysillä mukana? Minulle henkisen tasapainon salaisuus on se, että voin nostaa rautaa. Silloin kun nostan sitä, en voi keskittyä mihinkään muuhun, vaan on pakko keskittyä siihen hetkeen ja olla täysin itsen sisällä.

Painonnosto on Henrikssonille kaikessa fyysisyydessään lähes henkinen kokemus.

-Kun menen oman ruumiin äärirajoille ja nostan niin paljon kuin pystyn, siinä ei ole enää mitään tekemistä narsismin tai posettelun kanssa eikä suoritusta voi edes verrata kenenkään muun kokemukseen. Se on tavallaan mahtava mikrokosmos. Siinä pystyy näkemään oman työn tulokset ja edistymisen heti, mitä taas muussa elämässä ja älyllisessä työssä ja kirjoittamisessa ei näe.

Hiejuta, ruhista ja ruksua

Essi Henriksson ei anna kielen kahlehtia ilmaisuaan. Nuoren kirjoittajan romaanissa tuoksu hiejuu rappukäytävässä, valo on sienaava, autot ruhisevat ohi, rakastavaiset liejuavat toistensa hikeen ja syksyn lehdet niljaantuvat askelten alla.

Tekijä tietää runollisen kielensä ”ongelman”. Hän toteaakin, että lukijan ei kannata säikähtää sitä.

-Se tuntuu aluksi vaikeammalta kuin se onkaan. Se tähtää kuitenkin oikeasti ruumiilliseen kokemukseen ja sen välittämiseen. Uskon, että kun saa käytyä ensimmäiset kymmenen sivua läpi, uppoaa tekstiin ja sen jännittävään rakkaustarinaan. Kirja ei ole vain pitkällistä tekstijuoksuttelua.

Omien sanasekoitustensa kautta Henriksson pyrkii tavoittamaan miltä mikäkin tuntuu. Hän haluaa herättää lukijan.

-Kun ei sano, että kellon viisarit raksuttavat eteenpäin vaan ne ruksuvat, siitä tulee heti sellainen olo, että jaahah, miltähän se kuulostaa.

Henriksson muistuttaa, että kaikki käyttävät vastaavanlaisia kontaminaatioita puheessa.

-Usein ihmiset liittävät kaksi samaa tarkoittavaa sanaa, niin kuin vaikka porsu, joka on possun ja porsaan yhdistelmä. He ajattelevat, että se on kielen virhe, mutta sehän vain osoittaa sen, että me ymmärrämme toisiamme siitä huolimatta, että me emme puhu täydellisillä lauseilla ja kielellä.

Vaikka Henriksson keksii mielellään uusia ilmaisuja, hän pitää myös olemassa olevasta suomen kielestä.

-Se on ihan loistava kieli verrattuna mihin tahansa muuhun kieleen. Se on voimallinen kieli, ja sanat meillä merkitsevät kauhean paljon. Vaikkapa rakkaus-sanaa käytetään muissa kielissä herkästi vaikka mistä, suomen kielessä se on vähän kielletty sana – itse asiassa mistä tahansa muusta voi puhua, mutta siitä ei.

Henriksson harmittelee, että suomalainen säästää rakkautensa pyhiin hetkeen.

-Ehkä minä osoitan kirjassani, että pyhistely ei auta – sanoja pitäisi uskaltaa käyttää niin kuin omaa ruumistaankin.

Tuleva kirja on väkivaltafantasiaa

Essi Henrikssonilta on ehditty udella moneen kertaan, onko Ilmestys omaelämäkerrallinen. Kirjailija toteaa, että tarina on keksitty, mutta totta ovat tunteet ja ajatussisällöt.

-Olennaista rakkaudessa ovat rakkauden teot. On jännää, miten niiden kuvaaminen nostattaa ihmisissä hämmennystä. Minulta kysytään, miksi kuvaan seksiä näin paljon. Mutta kuvaanhan minä syömistä ja pissalla käymistäkin! Ne vain ovat mielettömän tärkeitä asioita. Miksi kirjallisuudessa, joka on jo älyllistä, pitäisi kuvata vain sitä älyllistä. Ruumiillisuus on kuitenkin se, mikä rakentaa meille todellisuuden.

Ilmestys ilmestyi elokuussa. Henrikssonin seuraava romaani on jo tekeillä. Kolmesta sisaruksesta kertova tarina sisältää ruumiillisuuden tematiikkaa ja – väkivaltafantasiaa!

-Haluan näyttää ikään kuin ruumiillisuuden koko kaaren. Kirjan sisarukset joutuvat kohtaamaan elämässään aika vaikeita asioita. He riistäytyvät niiden yli tietokonepelin avulla. He voivat sitä pelatessaan toteuttaa kaiken sen, mihin he eivät pysty ruumiillisten rajoitustensa vuoksi tässä maailmassa.

(MTV3 / Kati Hyttinen)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.