Mainos

Etelä-Afrikka tulee Tampereen elokuvajuhlille

Etelä-Afrikan tuorein elokuvatuotanto esittäytyy näyttävästi Tampereen kansainvälisillä elokuvajuhlilla tänä vuonna. Festivaalin juhlaohjelmisto on juuri valmistunut. Elokuvakatselmus järjestetään nyt 30. kerran.

Lyhytelokuvajuhlat rakentuvat kotimaisen ja kansainvälisen kilpailun ympärille. Kansainväliseen kilpailuun on tarjokkaita ennätysmäärä. Eteläafrikkalaisen erikoisohjelmiston neljässä näytöksessä esitettävät elokuvat kertovat monipuolisesti rotuerottelun jälkeisestä demokratian ajasta. Filmit ovat vuosilta 1998 ja 1999.

Ohjelmistokoordinaattori Tuula Kumpunen kertoo, että Etelä-Afrikan elokuvatuotanto on elpynyt nopeasti. Monet maanpaossa olleet tekijät ovat palanneet kotiin, ja tuotanto saa yhteiskunnan tukea. Lyhyt demokratiakausi ei ole muuttanut vielä paljon ihmisten oloja.

Dokumentit pohtivat mm. julman katuväkivallan syitä. Michael Hammonin ja Jacqueline Görgenin pitkä dokumentti Hillbrow Kids vie katsojat maailman väkivaltaisimmaksi kaupungiksi sanotun Johannesburgin nuorten maailmaan. Irlannin elokuvatuotanto saa elokuvajuhlilla oman esityssarjansa. Aiheina ovat irlantilaiset perustekijät perhe, kirkko, pubi ja musiikki.

Kekkosesta Bunueliin

Elokuvajuhlien ohjelmistoesitteen kannessa tirkistelee edesmennyt presidentti Urho Kekkonen. Kekkosen syntymästä tulee syksyllä kuluneeksi 100 vuotta. Elokuvajuhlille on koottu Kekkosesta kertovia elokuvia ja Ylen arkistomateriaalia. Toinen satavuotias Luis Bunuel (1900-1983) saa oman erikoissarjansa.

Mukana ovat mm. filmit Andalusialainen koira sekä Simon ja viettelykset. Tampereen elokuvajuhlat on historiansa aikana esittänyt noin 8500 lyhytelokuvaa. Kansainvälisessä kilpailussa on nähty yli 2000 filmiä.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.