Mainos

Finlandia-ehdokkaat eivät myy

Tänä vuonna Finlandia-ehdokkaana olleet kirjat eivät ole käyneet vielä kaupaksi. Mitä Suomi lukee -listalla on vain kaksi Finlandia-teosta: Kari Hotakaisen Finlandia-ehdokkaana ollut Ihmisen osa -romaani ja Mari Kujanpään Finlandia Junior -palkinnon voittanut lastenromaani Minä ja Muro. Yksikään Tieto-Finlandiaan ehdolla olleista teoksista ei ole yltänyt edes kahdenkymmenen myydyimmän tietokirjan joukkoon. Tänä vuonna Finlandia-ehdokkaita kritisoitiin poikkeuksellisen paljon ja raateja syytettiin kummallisuuksien esiinnostamisesta.

Marraskuun kirjamyyntiin perustuvalla listalla Ilkka Remeksen thrilleri Isku ytimeen on tuttuun tapaan myydyin teos. Toisena on odotetusti Jari Tervon nykypolitiikkaa satirisoiva Koljatti, kolmantena edellisellä romaanillaan Finlandian voittanut Kjell WestönÄlä käy yöhön yksin ja neljäntenä Kari Hotakainen. Listalla kymmenentenä on Monika FagerholminSäihkenäyttämö, jonka jättämistä ilman Finlandia-ehdokkuutta arvosteltiin ankarasti.

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden listaa hallitsevat samoin tutut suosikit: Mauri Kunnas, Aino Havukainen ja Sami Toivonen sekä Nopolan sisarukset Sinikka ja Tiina. Mauri Kunnas on vuodesta toiseen suosituin lastenkirjailijamme, mutta Finlandia Junior -ehdokkuuden arvoiseksi häntä ei ole koskaan katsottu. Mari Kujanpään palkittu Minä ja Muro -teos on yhdeksänneksi myydyin lastenkirja. Se on surumielinen kertomus tytöstä, jonka ainoa uskottu on lelunalle.

Myydyimpien tietokirjojen listalta löytyvät kaikki ne teokset, joiden puuttumista Tieto-Finlandia -kisasta ihmeteltiin laajalti, esimerkiksi John SimoninKoneen ruhtinas, Mauno SaarenHaavikko-niminen mies, Matti SimolanRatakatu 12 ja Henrik MeinanderinSuomi 1944.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.