Mainos

Finlandia-palkinnon säännöt muuttuvat

Suomen Kirjasäätiön päätöksen mukaan Finlandia-palkinto voidaan tästä lähtien myöntää "ansiokkaalle suomalaiselle romaanille". Tähänastisten sääntöjen mukaan Finlandia-palkinto voitiin myöntää vain Suomen kansalaisen kirjoittamalle romaanille.

Finlandia-palkintoehdokkaiden julkistaminen nosti viime viikolla äläkän. Ehdokkaiden joukossa oli slovakialainen Alexandra Salmela. Hän sai pitää ehdokkuutensa, mutta omituinen tilanne johti Finlandia-palkinnon sääntöjen muuttamiseen.

Tieto-Finlandia- ja Finlandia Junior -säännöissä palkinnon voittajalta ei ole vaadittu Suomen kansalaisuutta. On riittänyt, että kirja on suomalainen.

Alexandra Salmelan kanssa Finlandia-palkinnosta kilpailevat loppusuoralla Joel Haahtela, Markus Nummi, Riikka Pulkkinen, Mikko Rimminen ja Erik Wahlström.

Voittajan valitsee kulttuuritoimittaja Minna Joenniemi. Palkinto jaetaan 2. joulukuuta. Sen arvo on 30 000 euroa.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.