Mainos

Finlandia-palkintoehdokkaat ja esiraadin perustelut:

Olli Jalonen, 14 solmua Greenwichiin (Otava)

14 solmua Greenwichiin on tarina kilpajuoksusta maapallon ympäri nollameridiaania pitkin. Brittiläinen aviopari Graham ja Isla, heidän suomalainen ystävänsä Petr Järvi ja myöhemmin myös Petrin pikkuveli Kari matkaavat Greenwichistä Saharan kautta etelämantereelle, sieltä Tyynellemerelle, edelleen Jäämerelle ja Huippuvuorille sekä lopulta takaisin alkupisteeseen. Tv-formaatin valepukua lainaava tarina on paitsi huikea matkakertomus myös ihmisten keskinäisen kiintymyksen, rakkauden ja sitoutumisen rajojen kuvaus. Romaani kuljettaa lukijaa ajassa ja paikassa, lihan ja symboliikan tasoilla tavalla, joka väistää viihteellisen kehyskertomuksensa yksinkertaistukset. Tulkintoja matkalla tapahtuneesta on monta, mutta julkisuuteen rakennettava tarina on kaikkein valheellisin.

Katri Lipson, Kosmonautti (Tammi)

1980-luvun lopun Neuvostoliittoon sijoittuva tarina kertoo lähes kansallissankariksi nostetun, kosmonautin urasta haaveilevan nuorukaisen ja tämän musiikinopettajan toteutumattomasta rakkaudesta. Näyttämönä on rujo, loskainen Murmansk, jonka sorretuissa ja solvatuissa on tähtiin tähyileviä - ja niitä, jotka eivät heille sitä sallisi.

Kosmonautti on hallittu romaani, jonka täydellisyydessä on samaa kuin Neuvostoliiton jääkiekkomaajoukkueen pelissä 1980-luvulla. Lipson ammentaa naapurimaan kirjallisuudesta miltei pastissiin saakka. Romaani kurottaa mahdottomalta tuntuvaan: klassisen venäläisen kirjallisuuden eetokseen.

Arne Nevanlinna, Marie (WSOY)

Yhden päivän romaani; sadan vuoden yksinäisyys. Strasbourgilaissyntyinen Marie elää 1900-luvun viimeistä päivää helsinkiläisessä vanhainkodissa, mutta nykyhetki ja muistot limittyvät ja lomittuvat hänen mielessään, välillä toisiinsa sulautuen. Marie on ironian taidonnäyte ja oivaltava tarina naisesta, joka päätyy Julian parvekkeen kahleista satavuotiaan avuttomaan valse tristeen.

Ranskalainen, saksalainen, juutalainen; suomenruotsalainen, suomalainen, venäläinen: Nevanlinna tuo herkullisesti esiin niin ennakkoluulot kuin opportunistiset takinkäännötkin, yhteiskuntaluokkaa unohtamatta. Identiteetit rakentuvat tai ovat rakentumatta kulttuurien törmäys- ja hipaisukursseilla, ja usein kohtaamiset saavat tragikomedian piirteitä.

Sofi Oksanen, Puhdistus (WSOY)

Vuosi on 1992: prostituutioon pakotettu Zara pakenee hyväksikäyttäjiään Länsi-Viroon, sukunsa taloon, jolloin hänen tätinsä Allide joutuu kohtaamaan 1940-luvulla tekemänsä häpeällisen petoksen. Taidokas, eri aikatasoja vaihteleva kerronta rakentaa romaaniin vahvan jännitteen. Oksanen hallitsee suvereenisti sekä suuret linjat että yksityiskohdat.

Puhdistus on tarina häpeästä, sen anatomiasta ja perimästä. Romaani näyttää, kuinka yksityinen on yleistä ja henkilökohtainen poliittista. Sodalla on tutun ihmisen julmat kasvot: ihmisruumis arkisine tarpeineen on kaupankäynnin, nöyryytyksen ja petoksen näyttämö sekä avuton todistaja, joka taistelee eloonjäämisestä ideologioiden varjossa.

Pirkko Saisio, Kohtuuttomuus (Siltala)

Pirkko Saision romaanin kertoja, nuorehko toimittaja, on "toinen mies", joka antautuu karismaattisen "hänen" avustajaksi tämän pyrkiessä julkisuuteen. Eletään 1990-luvun vaihdetta, mutta kuvattu resonoi tänäkin syksynä pelottavan tarkasti iltapäivälehtien kertomaan: populistin kuolema paljastaa yllättäviä seikkoja ihmissuhteiden dynamiikasta.

Kohtuuttomuus kertoo pyrkyryydestä ja kansansuosion ailahtelevaisuudesta. Miksi "toinen mies" häikäistyi ja jäi narsistin hyväksikäyttämäksi, jää lopulta selvittämättä; moninaisia ovat kiintymysten ja riippuvuuksien kuviot. Railakkaassa satiirissa kiehuvat viina ja seksi, politiikka ja mediajulkisuus, raha ja vallanhimo. "Kohtuuttomuus" kuvaa osaltaan myös Saision romaanin runsautta ja räikeyttä.

Juha Seppälä: Paholaisen haarukka (WSOY)

Juha Seppälän Paholaisen haarukka on armoton ja tyly romaani, huutavan ääni korvessa, saarna maailman tilasta ja nykyihmisestä vailla ominaisuuksia. Romaani kääntää selkänsä sovinnaiselle estetiikalle. Näennäinen muodottomuus on kuitenkin muotoa, ja kieli on ilmaisuvoimaista ja kirkasta.

"Paholaisen haarukka" viittaa optiseen harhaan. Se kuvaa paitsi romaanin maailmaa, myös sen kerronnan tasoja eli henkilöiden - varainhoitaja, elokuvaohjaaja, verkkotuottaja, sosiologi - välisiä alisteisia rakenteita. Kellosepän hahmon kautta esiin nousee aika ja sen moninaisuus. Mutta historiallisen jatkuvuuden tunne on ylellisyyttä, johon syrjäytetyillä ei ole varaa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.