Mainos

Finlandia-taloa laajennetaan - Alvar Aallon perintöä varotaan

Tähän asti Finlandia-talossa jokainen yksityiskohta on ollut itsensä Alvar Aallon suunnittelema ja kaikki muutokset on estetty suojelupäätöksillä. Pian on toisin. Taloa laajennetaan 2200 neliömetrillä, laajennuksen suunnittelee arkkitehti Jyrki Iso-Aho.

Uudisrakennuksesta tulee suunnitelmien mukaan niin huomaamaton, että sitä tuskin erottaa: käytännössä se merkitsee lasiseinän rakentamista parkkikatokselle talon itäpuolelle. Pimeää ja synkkää katosta on tähän asti käytetty sisääntulon katoksena ja henkilökunnan paikoitustiloina, nyt siitä tulee lämmintä sisätilaa.

- Rakennus paranee tavallisen käyttäjän kannalta, sanoo Alvar Aalto -säätiön hallituksen puheenjohtaja Mikko Mansikka ja antaa laajennukselle täyden tukensa.

Katoksen vanhat pilarit ja seinärakenteet säilyvät, julkisivusta tulee rungoton lasiseinä, jossa uutuutena huomaa vain ovet, kertoo Iso-Aho.

Lisärakennus jatkuu pihalle Finlandia-puistona vesialtaineen ja viheralueineen. Kaikki autoliikenne ohjataan maan alle rakennettavaan jättimäiseen pysäköintiluolastoon.

Finlandia-talon, suojellun kansallisikonin laajennuksen syynä on tilantarve. Finlandia-talon toimitusjohtaja Auni Palo kertoo, että vuoden kuluttua valmistuvia uusia tiloja on jo myyty hyvin. Lisätilaa tarvitaan vaikka sitä vapautuu paljon, kun Musiikkitalo valmistuu ja Helsingin Kaupunginorkesteri muuttaa sinne.

- Finlandia-talon toiminnan painopiste siirtyy yrityselämän palveluksen, tapahtumiin ja kongresseihin, sanoo Palo.

Laajennuksesta tulee yksi suuri halli, jota voidaan jakaa siirtoseinillä neljäksi erilliseksi tilaksi. Yhteensä halliin mahtuu 1700:n ihmisen cocktail-tilaisuus tai tuhannen vieraan istuva illallinen. - Juuri sellaisille on kysyntää, kertoo Palo.

Lisärakennuksen kustannusarvio on 10,8 miljoonaa euroa. Sen omistaa kaupunki ja Finlandia-talo vuokraa sitä.

- Alvar Aallon perimään koskeminen pelottaa, myöntää pääsuunnittelija Iso-Aho.

Hänen tehtävänsä on tasapainoilla niin, että Aallon luoma alkuperäinen arkkitehtuuri on edelleen olemassa niin pitkälle kuin mahdollista mutta uusi toiminta saa elää omaa elämänsä.

Iso-Aho luonnehtii hallia robustiksi. Asfalttilattiaa ei sentään jätetä mutta muuten tilan luonnetta yritetään säilyttää mahdollisimman pitkälle. Ilmastointi- ja muu tekniikka joudutaan rakentamaan katolle laatikoihin - ne erottuvat julkisivusta ainakin herkimpien silmiin.

Rakentaminen on alkanut pysäköintitilojen louhinnalla. Finlandia-talo toimii normaalisti koko rakennustyön ajan - louhinnan äänekkäin vaihe yritetään järjestää siten, ettei se häiritse ainakaan konsertteja.

Katso Merja Sundströmin juttu

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.