Mainos

Frankfurtin kirjamessut alkaa suurin suomalaisodotuksin

Kustannusalan ihmisten katseet kääntyvät keskiviikkona Frankfurtiin, jossa alkaa maailman suurimmat ja tärkeimmät kirjamessut. Ulkomaisten oikeuksien myyjät ja ostajat ovat hioneet minuuttiaikataulujaan jo keväästä saakka ja paikalla ovat kaikki, jotka ovat jotain kustannusalalla.

Suomalaiskirjailijat kiinnostavat nyt laajasti, sillä esimerkiksi pohjoismainen dekkari on jo käsite, jonka Stieg Larssonin menestys sinetöi. Myös esimerkiksi Matti Yrjänä Joensuu kiinnostaa aina, samoin Leena Lehtolainen, jota on myyty pelkästään Saksassa yli 600 000 kappaletta.

Sofi Oksanen on jo tähti Ranskassa

Kirjallisuutemme läpimurto alkoi Arto PaasilinnanJäniksen vuoden ranskannoksesta. Nyt tähti on 30:neen maahan myyty Sofi Oksanen, jonka ylistetty ja palkittu Puhdistus on jo tekemässä suurta läpimurtoa maailmalla. Ranskassa hän on jo tähti, jonka vaikutus säteilee myös muun kirjallisuutemme menestykseen.

Riikka Pulkkinen on läpimurron kynnyksellä

Uusia nimiä on Riikka Pulkkinen, jonka Totta-romaanin käännösnäytteitä on lähetetty etukäteen kolmellekymmenelle Frankfurtiin tulevalle kustantajalle. Kiinnostus on ollut kovaa sen jälkeen, kun Pulkkisen romaanista tehtiin sopimus suuren ranskalaisen Albin Michel -kustantamon kanssa. Kun arvostettu kustantaja kiinnostuu uudesta nimestä, muut yleensä seuraavat perässä. Viimeksi eilen romaanista tehtiin kaupat norjalaisen Gyldendal Norsk Forlagin kanssa.

Frankfurtin kirjamessut on kotimaisen kirjallisuuden tärkein myyntipaikka, koska Saksa on jo entuudestaan suomalaisen kirjallisuusviennin tärkein maa.

Frankfurtin kirjamessuilla on tänä vuonna 6 930 näytteilleasettajaa ja 113 osallistujamaata. Etupäässä ammattilaisille suunnatuun tapahtumaan odotetaan noin 300 000 kävijää sunnuntaihin mennessä.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.