Mainos

Guggenheim-museosta valtava hanke - pelkkään selvitystyöhön miljoonabudjetti

Helsingin kaupunki selvittää voidaanko Suomeen perustaa nyky- ja moderniin taiteeseen keskittyvä Guggenheim-museo.

Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajusen mukaan Guggenheim-hanke on suuri arvostuksen osoitus Helsingille ja koko Suomelle .

- Jos esimerkiksi katsoo Bilbaon museota, on sillä kaupungin elinvoimalle suuri merkitys. Hanke on Suomelle ja Helsingille tärkeä myös kansainvälistymisen kannalta, sillä tällaisten hankkeiden kautta meitä mielletään, Pajunen arvioi.

Mahdollisen Guggenheim- museon hintaa Pajunen ei uskalla lähteä vielä veikkailemaan.

- Tässä vaiheessa olemme tehneet vasta sopimuksen selvitystyön tekemisestä ja sopimuksessa sen hinnaksi on määritelty 2,5 miljoonaa dollaria eli noin kaksi miljoonaa euroa. Tämän rahoituksessa on mukana kaksi merkittävää kulttuurirahastoa ja Helsingin kaupunki.

Selvitystyössä pohditaan muun muassa, minne museon Helsingissä voisi sijoittaa. Uusi oopperatalo, Kiasma ja Musiikkitalo on rakennettu Helsinkiin lähes kylki kylkeen. Pajunen uskoo kuitenkin, että Guggenheim-museolle löytyy tilaa. Hän luottaa, että museoon riittää myös kävijöitä.

- Suomessa ja Helsingissä on meneillään varsin kova kulttuuritoiminnan buumi ja kuvataide on merkittävä osa suomalaista identiteettiä. Tässä mielessä tällainen kansainvälinen väylä ja kansainvälinen toimija sopii tänne erinomaisesti.

(MTV3)

Katso Terhi Hyvärisen juttu:

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.