Mainos

Hakkapeliittatapahtuma kutsuu jälleen Tammelaan

Tammelan mahtipitäjä siirtyy jälleen 1600-luvulle ensi viikonloppuna

. Uusia tuulia Hakkapeliittatapahtumaan tuovat musiikkipainotteiseen teemaan liittyvät monet korkeatasoiset konsertit ja musiikkiesitykset. Markkinatori entisen kuninkaankartanon tunnelmallisessa pihapiirissä rakennetaan 1600-luvun mukaisesti ja torimyyjät ovat pukeutuneet kukin säätynsä mukaan rohtimeen tai verkaan, silkkiin tai samettiin.

Myyntikojuista löytyy kotitekoisia ruokia ja leivonnaisia, käsitöitä, voiteita, yrttejä ja tarvekaluja. Samaten torilla voi tutustua vaikkapa saippuan keittoon, taontaan, käsikivillä jauhamiseen, voin kirnuamiseen tai punamullan keittoon. Yleisöllä on mahdollisuus kartuttaa tietämystään 1600-luvun elämästä Mustialan kuninkaansalissa järjestetyillä luennoilla.

Vanha musiikki on Hakkapeliittatapahtuman teemana tänä vuonna. Barokkimusiikkia esittävät englantilainen Quint Essential -yhtye sekä The Estonian Baroque Soloists Virosta. Lisäksi musiikkia tarjoavat Cappelia Tibia -ryhmä sekä Raimo Mero säestäjänään Ani Järvinen-Vesala. Seppo Kallio soittaa luuttua ja 1600-luvun hovitansseja esittävät Lipparit. Tammelan koulujen nuorista koottu kuoro esittää tunnelmaisia lauluja 1600-luvulta.

Hoviseurue toriväen joukossa


Toriväen joukossa kiertelevät kuningas ja kuningatar hoviseurueineen. Torin elämää elävöittävät myös Lempäälän seudun eskadroona sekä Hyvän kaupungin asukkaat. Alueelle pystytetään entistä laajempi sotilasleiri. Perinteiseen tapaan tarjolla ovat suositut pitopöydät.

1600-luvun pitopöydässä on tarjolla tuon ajan mukaista ruokaa, joka syödään sormin. Mustialassa katetaan myös hämäläinen pitopöytä. Hakkapeliittatapahtumalla on perinteitä. Tammelasta värvättiin miehiä 30-vuotiseen sotaan asukaslukuun nähden suhteutettuna enemmän kuin mistään muualta Suomesta. Kävijämäärän uskotaan yltävän ainakin viimevuotiselle tasolle, kymmeneentuhanteen.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.