Mainos

Halonen: Kieltä on vaalittava

Kirjamessuilla puhuneen presidentin mukaan monikulttuurisuuden yksi ilmentymä on juuri kieli, monet kielet.

Avatessaan Helsingin kirjamessut torstaina presidentti Tarja Halonen kiinnitti huomiota kielen merkitykseen.

-Ihminen saa lapsuudessaan arvokkaan lahjan vanhemmiltaan ja muilta läheisiltään - yhden tai useamman äidinkielen. Kieli on mielen koti.

Halonen muistutti siitä, että monet maailman tuhansista kielistä ovat uhanalaisia, mutta etteivät kielet elä tai kuole itsestään.

-Siihen vaikuttavat ihmisten päätökset - politiikan ja talouden toimet. Samalla tavalla kuin kannamme huolta luonnon säilymisestä, meidän tulee kantaa myös vastuuta kielemme ja kulttuurimme monimuotoisuudesta.

Monikulttuurisuuden yksi ilmentymä on Halosen mukaan juuri kieli, monet kielet.

-Meillä Suomessa ja Euroopassa laajemminkin on osattu vaalia kirjakielen merkitystä elävälle kulttuurille. Me olemme paljon myöhemmin olleet valmiit myöntämään, että kirjoitetun kielen merkitys on yhtä lailla suuri myös vähemmistökulttuureille. Kielen ja kirjallisuuden kautta tapahtuva vuorovaikutus on myös tärkeä silta kulttuurien välillä.

Helsingin kirjamessut ovat kirja-alan suurin tapahtuma Suomessa. Messut jatkuvat sunnuntaihin saakka.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.