Mainos

Harry Potter Frankfurtin kirjamessujen tähti

Frankfurtin kirjamessuilla uskotaan taas pitkästä aikaa perinteiseen paksuun romaaniin, joka kelpaa myös lapsille ja nuorille. Koko kustannus-ala saa toiveikkaista tunnelmista kiittää tietysti Harry Potteria.

Nuoria on yritetty saada lukemaan kaikilla mahdollisilla keinoilla. Kaikenkarvaisia sankareita on ollut yllin kyllin ja uusimmalla tekniikallakin on uutta sukupolvea houkuteltu kirjojen pariin. Voittaja on kuitenkin lopulta tavallinen pojankoltiainen ja hänestä kertova perinteinen kirja.

Euroopan suurimmilla kirjamarkkinoilla Saksassa Joanne Rowlingin Harry Potter-kirjojen neljäs osa on lyönyt jälleen kaikki ennätykset.
-Harry Potterin ansiosta sellaiset lapset, jotka eivät muuten tartu kirjaan, ovat nyt ryhtyneet lukemaan, kertoo Carslen Verlagin markkinointipäällikkö Cornelia Berger.
-Me olemme vakuuttuneita, että nämä lapset lukevat myös jatkossa ja että Potter tuo lukijoita monille kustantamoille. Se kasvattaa jatkossa lasten- ja nuortenkirjojen markkinoita.

Käännösoikeuksia vain pienkustantamoille

Kuvaan kuuluu, että menestystä ei myöskään ole tehty alunperin suurella rahalla. Saksassakin käännösoikeudet menivät pienelle Carlsen-kustantamolle ja elokuvahankkeessa jopa Steven Spielberg sai hatkat.

Kustannustoimittaja Kathrin Kuhlmann Bertelsmann-kustantamosta kertoo, ettei Potterin menestys ole

muuttanut hänen työtään.

-Tietysti mekin tavoittelimme Potterin taskukirjaoikeuksia, mutta nekin pysyivät samoissa käsissä ja se on varmasti hyvä niin. Uutta Potteria metsästetään, mutta varovasti.
-Meille tarjotaan jatkuvasti oikeuksia kirjoihin, joista sanotaan, että ne ovat Harry Potterin kaltaisia. Me olemme näiden tarjousten kanssa hyvin varovaisia.

Kirjamessuilla tilanne on joka tapauksessa poikkeuksellinen. Neuvottelutunnelmat ovat sähköisimmät nimenomaan lasten- ja nuortenkirjaosastolla. Harry Potterin menestyksestä on todella vaikea löytää mitään kriittistä sanottavaa. Kirjan ympärillä pyörivää massiivista mediatapahtumaa on vaikea arvostella. Markkinamiehiähän on aina syytetty siitä, että he tuputtavat lapsille kaikenlaista roskaa. Nyt tuputtajat ovat kuitenkin olleet kiistatta hyvällä asialla.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.