Mainos

Havukka-ahon ajattelijalle kultaa

Veikko Huovisen klassikkoromaaniin perustuva elokuva Havukka-ahon ajattelija on ylittänyt kultarajan dvd-myynnissä.

Havukka-ahon ajattelijaa on myyty kauppoihin kaikkiaan 35 045 kappaletta. Kulta-dvd:n raja on 25 000. Elokuvan on ohjannut Kari Väänänen ja nimiosassa nähdään Kai Lehtinen.

- Se on kaiken kansan kotimainen elokuva, jonka suosio vain kasvaa, kertoo hankintapäällikkö Seidi Ailus Keskosta.

Havukka-ahon ajattelijan on elokuvateattereissa nähnyt tähän mennessä 222 893 katsojaa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.