Mainos

Havukka-ahon ajattelijan ensi-esitys Kajaaniin

Kainuulaiset saavat nähdä ensimmäisinä Veikko Huovisen klassikkoromaaniin perustuvan Havukka-ahon ajattelija -elokuvan. Filmin ensi-esitys ja kutsuvierasnäytös pidetään Huovisen kotiseudulla Kajaanissa perjantaina 27. marraskuuta. Paikalla ovat elokuvan ohjaaja Kari Väänänen, tuottajat Marko Röhr ja Mikko Tenhunen, näyttelijät Kai Lehtinen ja Ilkka Heiskanen sekä kainuulaiset kuvausryhmän jäsenet.

Varsinaiset elokuvateatteriesitykset alkavat Kajaanissa, Kemijärvellä, Kuhmossa ja Kuusamossa joulupäivänä. Valtakunnalliseen ensi-iltaan elokuva tulee 15. tammikuuta 2010.

Porrastetut ensi-illat ovat suurilla markkina-alueilla tuttuja, mutta Suomessa harvinaisia. Nordisk Filmin mukaan Havukka-ahon ajattelijan kohdalla päädyttiin tähän esitystapaan paikallisen yleisön suuren kiinnostuksen vuoksi ja kysynnän palvelemiseksi.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.