Mainos

Heikki Prepulan lastenfilmit esitetään Ranskassa

Mikkeliläisen animaatiotaiteilija Heikki Prepulan oma tuotanto esitetään kokonaisuudessaan huhtikuun alussa Ranskassa Laonin lasten- ja nuortenelokuvien festivaalilla.Siellä nähdään 15 Prepulan lasten animaatioelokuvaa. Prepulan filmituotannosta näyttämättä jäävät ainoastaan hänen uransa varhaisina vuosina valmistuneet 13 lastenanimaatiota, jotka ovat TV 2:n tuottamia.

Lisäksi Laonissa on esillä Prepulan animaatiopiirrosten näyttely, joka on koottu pääosin animaatiokuvauksissa käytetyistä piirrosmateriaaleista. Mukana esityksissä on myös taiteilijan uunituore filmi Uninen kurpitsa, joka saa ensi-iltansa Tampereen kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla maaliskuussa. Elokuvassa kohtaavat toisensa mielikuvitus ja todellisuus, animaation piirroshahmot ja taiteilijan käsi.

Festival Cinema de Laon on yksi kuuluisimpia kansainvälisiä lasten- ja nuorten elokuvatapahtumia. Se järjestetään jo 21. kerran.

Läpileikkaus myös Tampereella


Läpileikkaus Heikki Prepulan tuotantoon eli samat 15 omatuotantoista animaatiota, esitetään erikoissarjoina myös Tampereen kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla maaliskuussa.

Edellisen kerran Tampereen elokuvajuhlat esitti Prepulan tuotannon erikoissarjoja kaksi vuotta sitten. Silloin salien istumapaikoista kilpailivat lasten kanssa nuoret aikuiset, jotka tulivat katsomaan oman lapsuutensa nostalgiasankaria, Prepulan tunnetuinta animaatiohahmoa Kössi Kengurua.

Prepulan uusimmista, jo esitetyistä filmeistä, suuren suosion on saavuttanut vuonna 2001 valmistunut "Kolme pukkia", joka voitti hiljattain pääpalkinnon Isfahanin lastenelokuvafestivaaleilla Iranissa.

(MTV3-STT)

11:44

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.