Mainos

Helismaa-palkinto "Saukille"

Reino Helismaan nimeä kantava sanoittaja- ja viihdetaiteilijapalkinto on myönnetty Sauvo Puhtilalle. Puhtila on tehnyt sanoituksia Saukki-nimimerkillään vuodesta 1948. Helismaa-palkinnon myöntää Työväen Sivistysliitto. Liitto toteaa palkintoperusteissaan, että Puhtila on antanut merkittävän panoksen suomalaiseen laulu- ja iskelmärunouteen. Saukin toimialaan on kuulunut sekä alkuperäistekstien että käännöksien laatiminen.

Vuonna 1928 syntynyt Puhtila on Sivistysliiton mukaan ollut laulutekstien tekijänä tuottelias, suomen kieltä tarkasti käyttävä ja lennokas lyyrikko. Hänelle ominaisuuksia ovat olleet myös huumorinhöysteiset tarinat. Saukin kynästä on syntynyt tuhansia tekstejä niin iskelmän, kupletin kuin laulelmankin ystävien iloksi. Moni Puhtilan sanoitus on kuulunut vuosikymmeniä lauletuimpien ja tunnetuimpien suomalaisten lauluntekstien joukkoon.

"Kuningaskobran luoja"


Saukin maineikkaita hengentuotteita ovat mm. suomenkieliset tekstit Kuningaskobra- ja Poika varjoisilta kujilta -suurhitteihin. Hän teki niin ikään Uralin Pihlajan ja Partisaanivalssin suomennokset. Konkarin muihin menestyksiin ovat kuuluneet Suklaasydän, Niin paljon kuuluu rakkauteen, Pikku-pikku bikinissä sekä Tutti Frutti, josta tuli suomennoksen myötä jäätelönsyöjien kansallislaulu. Tekstinikkarin työn ohella Sauvo Puhtila toimi radiotoimittajana vuodesta 1940 aina 1970-luvun loppuun, jolloin hän jäi eläkkeelle. Nyt kolmannen kerran jaetun Helismaa-palkinnon arvo on 20 000 markkaa. Aiemmin tunnustuksen ovat saaneet Vexi Salmi ja Jaakko Teppo.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.