Mainos

Helsingin balettikilpailun voittajat selvisivät

Kiinalaiset putsasivat senioritanssijoiden palkintopöydän tänään päättyneessä Helsingin kansainvälisessä balettikilpailussa.

Suomen junioritanssija Maria Baranova voitti oman sarjansa kilpailun historian ensimmäisenä suomalaisena.

Kuudetta kertaa käydyn kilpailun pääpalkinnon 12 000 euron Gloria Grand Prix'n sai miesten seniorisarjassa tanssinut 21-vuotias Xiaoyu He. Naisten seniorisarjan ykkönen oli hänen partnerinaan läpi kilpailun tanssinut, vuonna -86 syntynyt kiinalainen Haijing Yao.

Miesten seniorisarjan voitti heidän maanmiehensä Jun Shuang Huang (s. 1988). Seniorisarjojen ykköspalkintojen arvo on 8 000 euroa.

Kiinalaisten menestystä täydensi seniorinaisten sarjassa kakkoseksi yltänyt Hong Yu Guo (s. 1990).

- Pääpalkinnon saanut Xiaoyu He vakuutti meidät erityislahjakkuudellaan sekä taiteellisilla tulkinnoillaan, tuomaristo toteaa.

"Taso oli hyvä"

Pekingin tanssiakatemiassa opiskellut ja Kiinan kansallisbaletissa työskentelevä Xiaoyu ja hänen partnerinsa ihastuttivat myös yleisössä istuneita tanssintuntijoita jo kilpailun ensimmäisellä kierroksella.

He tanssivat pas de deux'n baletista Genzanon kukkaisjuhlat.

Tuomaristo kiitti voittajan monipuolista osaamista. Toisella kierroksella pääpalkinnon ja naisten parhaaksi valittu partnerinsa kisailivat rakastavaisina Fei Bon nykytanssikoreografiassa There... Kolmannen kierroksen pas de deux oli baletista Pariisin liekit ja moderni koreografia 5 Minutes Rendez Vous.

- Kokonaisuudessaan kilpailun taso oli hyvä, ei ollut totaalisia epäonnistumisia, joita usein kilpailuissa näkee, sanoo tuomariston puheenjohtaja, Suomen kansallisbaletin taiteellinen johtaja Kenneth Greve.

- Ja koska Helsinki on vähän syrjässä maailman tanssikeskuksista, meidän kilpailumme fokus oli nimenomaan tanssissa, ei muussa kuhinassa tanssin ympärillä.

Jaetun toisen palkinnon miessenioreiden sarjassa saanut yleisön suursuosikki, yhdysvaltalainen Brooklyn Mack kertoi viihtyneensä Helsingin kilpailussa erinomaisesti.

Tulevaisuuden lupaus

Suomalaisesta 17-vuotiaasta Maria Baranovasta tanssintuntijat odottavat paljon. Heidän mielestään hänen on mahdollista tehdä vaikka minkälainen ura.

- Ikäisekseen hyvin valmiilla Baranovalla on hyvä perustekniikka ja kaunis liikkuvuus, mutta myös temperamenttia esiintymisessään, Greve sanoo.

Suomalaisia nähtiin balettikilpailun finaalikierroksella peräti kolme. Baranovan lisäksi finaaliin pääsivät seniorisarjalaiset Aino Ettala ja Tiina Myllymäki.

Kenneth Greve sanoo, että kaikki kahdeksan kilpailuun alun perin päässyttä suomalaista jännittivät kovasti ensimmäisellä kierroksella.

-Tunnen heitä ja harmittaa, ettemme nähneet heitä nykytanssikierroksella. Mutta sama koskee tietysti myös monia muiden maiden tanssijoita. Moni kiinnostava nykytanssiesitys jäi varmasti näkemättä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.