Mainos

Helsingin Kirjamessut alkoi yleisöryntäyksellä

Helsingin messukeskuksessa on esillä koko kirjallisuutemme ja käytännössä kaikki kirjailijamme neljän päivän ajan. Yleisö suorastaan ryntäsikin sisään heti aloituspäivänä. Messujen teemamaa on Ranska, jossa juuri nyt on valtava kiinnostus suomalaista kirjallisuutta kohtaan. Kustannusala ei kuitenkaan vielä osaa hyödyntää kirjallisuutemme suurtapahtumaa ulkomaan markkinoinnissa.

Kirjallisuutemme vientitähti Sofi Oksanen avasi Kirjamessut valtavan yleisön edessä. Hän painotti, että kirja-alalla pelätään turhaan digitaalisia mörköjä, vain koska kustantamoissa ei ole osaamista.

- Sitä on ehkä kauhuissaan tällaista mörköä pyöritelty, mutta sitten ei ole ymmärretty sitä, että tarvitaan oikeesti asiantuntijoita, jotka ymmärtää tällaisten asioiden päälle, Oksanen sanoi.

Kotimainen sähkökirja piti esitellä laajasti yleisölle juuri Helsingin Kirjamessuilla, mutta esillä on vain lukulaitteita. Asia on iso ja sopimusten teko kestää. Ainakin jouluun pitää tyytyä paperikirjoihin, joissa on se hyvä puoli, että niihin saa kirjailijalta omistuskirjoituksen.

Messujen teemamaa on tänä vuonna sopivasti Ranska, jossa suomalaiset ovat tekemässä läpimurtoa.

- Meillä on tämä Sofi Oksas -tapaus, joka erityisesti Ranskassa on saanut aivan huimaavat mittasuhteet, Sofi Oksasen suosio siellä; kirjallisuuspalkintoja, ihmiset rakastavat, kirjakauppiaat puhuvat pelkkää hyvää ja Sofi Oksasen vanavedessä tietysti nousee kiinnostus monia muitakin kirjailijoita kohtaan, sanoo Suomen kirjallisuuden tiedotuskeskuksen johtaja Iris Schwanck.

Esimerkiksi Leena Lehtolaisen ja Johanna Sinisalon Ranskan-sopimukset on jo allekirjoitettu. Markku Pääskynen, Essi Kummu ja Riitta Jalonen ovat aivan lähellä.

- Tässä nyt kun on syksyn aikana tavannut Göteborgin, Frankfurtin kustantajia ja noin kuudesta isosta kustantamosta, niin jokaiseen taloon on jäänyt 4-5 suomalaista kirjaa, jotka kiinnostavat, ja tällä hetkellä siellä luetaan kiihkeimmän kaupalla näitä käännösnäytteitä, joita olemme heille lähettäneet, kertoo kirjallisuusagentti Elina Ahlbäck.

Vaikka imu on kova, messuille ei ole ymmärretty perustaa ulkomaan oikeuksien myyntikeskusta, jonne kansainväliset kustantajat voisivat tulla.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.