Mainos

Helsinkiläisissä nukketeattereissa ensi-iltoja

Pääkaupunkiseudulla toimivissa Hevosenkenkä- ja Sampo-nukketeattereissa on helmikuussa saanut ensi-iltansa kaksi uutta esitystä.

Nukketeatteri Sampon kevään uutuus on Yksisarvinen ja meri. Se on vanhaan taruun pohjautuva vertauskuvallinen satu pelon voittamisesta ja rohkeudesta, ystävyyden merkityksestä ja hyvyyden ihmeitä tekevästä voimasta. Näytelmän on Fiona Moodien kirjan pohjalta käsikirjoittanut Maija Baric, jonka käsialaa ovat myös esityksen ohjaus, nuket ja laulut.

Sampon ohjelmistossa jatkavat lisäksi muun muassa Tuhkimo ja Joen laulu.

Teatteri Hevosenkengän kevään uutuusensi-ilta oli nukkemusikaali Keijumetsän Kerkkä, jossa rohkea menninkäinen pelastaa turhamaisen keijun. Musiikin metsänväen Romeoon ja Juliaan on säveltänyt Pekka Stirkkinen. Esityksen ohjaa Simo Routarinne, joka on myös käsikirjoittanut musikaalin Elina Stirkkisen kanssa. Nuket ja lavastuksen on tehnyt Ulla Vaajakallio.

Muita esityksiä Hevosenkengän ohjelmistossa ovat muun muassa Jaakko ja pavunvarsi sekä Kolmen nakin komedia.

Nukketeatteri Vihreän Omenan tämän vuoden uutuudet nähdään syksyllä. Ohjelmistossa jatkavat keväällä muun muassa esitykset Höpsö hiiri, Kettujuttu sekä Kalevalan ja Pohjolan väestä kertova Oksilla Otavan.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.