Mainos

Hopeinen kuu Pyynikin kesäteatterissa

Pyynikin kesäteatterin ensi kesän tähti on Olavi Virta, jonka tuo näyttämölle uusi Hopeinen kuu -musiikkinäytelmä. Heikki Vihisen kirjoittama tarina kertoo tavoittamattomasta rakkaudesta, suomifilmien kulta-ajasta ja suomalaisen kevyen musiikin legendasta. Nuorena Olavi Virtana Pyynikin suvessa nähdään Kari Arffman ja vanhempana Pekka Laiho. Muissa rooleissa esiintyvät muun muassa Tom Lindholm, Ola Tuominen ja Jaana Oravisto. Näytelmän ohjaa Tommi Auvinen. Ensi-iltansa Hopeinen kuu saa 13. kesäkuuta. Pyynikin katsomot ovat täyttyneet tasaiseen tahtiin viime vuosina, ja myös uutuusnäytelmän uskotaan kiinnostavan noin 45 000:ta katsojaa.

TTT:ssä rokkaa Peter Pan

Tampereen Työväen Teatterin kevääseen mahtuu viisi ensi-iltaa. Kauden aloittaa 15. tammikuuta Gregory Burken näytelmä Gagarin Way. Ajankohtainen panttivankitrilleri sai viime vuonna parhaan brittinäytelmän palkinnon. Suurella näyttämöllä räväyttää 6. helmikuuta rock-henkinen sovitus satuklassikko Peter Panista, pojasta joka ei koskaan kasvanut aikuiseksi. Ritva Holmberg on kirjoittanut tarinan näytelmäksi J.M. Barrien kirjan pohjalta, ja TTT:lle sen on sovittanut Snoopi Sirén. Peter Panina vuorottelevat Antti Mikkola ja Tatu Siivonen. Kapteeni Koukkuna Tampereella velmuilee Veeti. Elokuvaversiona suomalaisille tutuksi tullut Elling nähdään TTT:ssä helmikuussa. Alun perin norjalainen näytelmä kertoo lämminhenkisesti kahden miehen yrityksistä sopeutua arkeen monen mielisairaalassa kuluneen vuoden jälkeen.

TTT:n omien näyttelijöiden ideoimia ja toteuttamia tuotantoja on tarjolla kaksi kappaletta. Havannan ruusu on monologi naisnäyttelijälle ja muusikoille. Monologin tulkitsee Tiina Weckström. Näyttelijä Petra Karjalainen puolestaan laulaa kaukokaipuusta ja lähtemisen pakosta Meno-paluu-lauluillassaan. Teatteri Telakka puolestaan esittelee yleisölle Kristuksen. Juha Hurmeen käsikirjoittama ja ohjaama Kristus kuvaa vauhdikkaasti Jeesuksen ja hänen kavereidensa perustaman vaihtoehtoryhmän yrityksiä ja epäonnistumisia Rooman imperiumin kaakkoisprovinssissa. Telakan kevään toinen ensi-ilta on Aleksis Kiven pienoisnäytelmä Lea. Lea on Teatteri Telakan ja Nälkäteatterin yhteistuotantoa.

(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.