Mainos

HS: Tupakointi väheni Hollywood-filmeissä

Tupakointi on vähentynyt selvästi Yhdysvalloissa eniten katsotuissa elokuvissa, kertoo tuore amerikkalaisselvitys.

Helsingin Sanomien nettisivujen uutisoiman tutkimuksen mukaan viime vuonna tupakoitiin vain 45 prosentissa tutkituista elokuvista, kun vielä vuonna 2005 tupakkaa kärysi 67 prosentissa elokuvista.

Erityisen paljon tupakointi on vähentynyt nuortenfilmeissä, joissa tupakankäyttö väheni lähes 72 prosenttia viiden vuoden takaiseen verrattuna.

Yhdysvaltain tartuntatautiviraston CDC:n tutkijat tutkivat tupakan käyttöä yhteensä 137:ssä viime vuonna ilmestyneessä elokuvassa. Tutkittavaksi otettiin elokuvat, jotka olivat yltäneet maan kymmenen katsotuimman joukkoon.

Suuri osa vähennyksestä on CDC:n mukaan kolmen filmistudion ansiota. Time Warner, Disney ja Comcast ovat sopineet vähentävänsä tupakointia elokuvissaan.

(MTV3 - Reuters - AFP - HS)

Lue Helsingin Sanomien juttu tästä.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.