Mainos

Hurjaruuthin talvisirkus säteilee

Hurjaruuthin talvisirkuksessa joulun odotus on tällä kertaa ihmeen säteilevää. Talvisirkus Säde tuo tuttujen tonttujen lisäksi näyttämölle muun muassa omaleimaisen bändin Cleaning Women, joka soittaa pyykinkuivaustelineistä ja siivousvälineistä tehdyillä soittimilla.

Esitys yhdistää yhtyeen tätä teosta varten säveltämää musiikkia sirkustaituruuteen ja tanssiin.

Ensi-ilta on perjantaina Kaapelitehtaan Pannuhallissa Helsingissä. Säde on Hurjaruuthin kahdeksas talvisirkus. Siinä pienen tytön todellisuuteen kätkeytyvä lumovoima luo merkillisiä tapahtumia kuten painovoiman kumoutumisen heliuminkevyesti.

Talvisirkuksen ohjaa Arja Pettersson ja koreografiasta vastaa Juha Hietakangas. Esitys kestää noin kaksi tuntia ja aamupäivisin noin tunnin.

(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.