Mainos

Improvisoiva säveltäjä sai säveltaiteen valtionpalkinnon

Tämän vuoden säveltaiteen valtionpalkinnon saa säveltäjä Jukka Tiensuu. Tiensuu (s. 1948) on myös cembalisti, pianisti, kapellimestari ja improvisoija, joka on tunnettu myös kansainvälisesti.

Palkinnon myöntäneen valtion säveltaidetoimikunnan mukaan Tiensuu on säveltäjänä luonut omaperäisen, kuvia kumartamattoman sävelkielen, joka on yhtä kekseliäs ja yllättävä kuin tiukan kunnianhimoinenkin. Hänen tavaramerkikseen muodostunut avoin uteliaisuus yhdistyy teoksissa vankkaan musiikinhistorialliseen tuntemukseen.

Musisointityönsä ohella Tiensuu on työskennellyt muun muassa perustamansa Viitasaaren Musiikin aika -festivaalin taiteellisena johtajana.

Kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki (vas) luovutti 15 000 euron palkinnon Tiensuulle Helsingissä tänään.

(MTV3–STT)

Korjattu otsikkoa ja ingressiä..

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.