Mainos

Ismo Alangolle Juha Vainio-palkinto

Yli kaksi vuosikymmentä suomalaisen rockin eturintamassa kulkenut Ismo Alanko on palkittu Juha Vainio -palkinnolla Kotkassa. Vuoden 2003 Juha Vainion Rahaston myöntämä tunnustuspalkinto 5 000 euroa annettiin Alangolle hänen työstään suomalaisena lauluntekijänä ja sanoittajana.

1980-luvun alun niin sanotun Uuden aallon joensuulaisbändi Hassisen Koneen solistina ja lauluntekijänä esiin noussut Alanko jatkoi uraansa 80-luvulla Sielun Veljet -yhtyeessä. 1990-luvun alusta lähtien hän on toiminut varsinaisesti omalla nimellään, mutta selkeästi kuitenkin yhtyeen kera. Yhtyeitä ovat olleet muun muassa Ihmemaassa, Vapaat Soittajat, Tuonelan Lukio ja edelleen toiminnassa oleva Säätiö.

Alanko, syntynyt 1960, voidaan rahaston raadin mukaan määritellä lauluntekijäksi, ja tarkemmin vielä laulaja/lauluntekijäksi. Hänen tuotantonsa on ollut vankasti sidoksissa hänen omaan esittäjyyteensä.

Juha Vainion Rahasto perustettiin vuonna 1990. Rahastoa hallinnoivat Kotkan Meripäivät Oy, sekä Säveltäjät ja Sanoittajat ELVIS ry. Myös Juha Vainion perikunta on edustettuna hallituksessa.

Aiemmin tunnustuspalkinnot ovat saaneet Juice Leskinen (1991), Hector (1992), Vexi Salmi (1993), Pertti Reponen (1994), Heikki Salo (1995), Gösta Sundqvist (1996), Martti Syrjä (1997), Tero Vaara (1998), Tuomari Nurmio (1999), Pekka Ruuska (2000), J. Karjalainen (2001) ja Anni Sinnemäki (2002).

Palkinto luovutettiin Alangolle Kotkan Meripäivien "Käyn ahon laitaa" -konsertin yhteydessä illalla.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.