Mainos

J.V. Snellman -palkinto professori Merja Salolle

Aikakauslehtien Liiton J.V. Snellman -palkinnon on saanut Taideteollisen korkeakoulun kuvallisen viestinnän ja valokuvataiteen professori Merja Salo. Palkinto annetaan vuosittain henkilölle, joka on toiminut erityisen ansiokkaasti aikakauslehdistön aseman ja arvostuksen puolesta. Palkinnon luovutti eduskunnan puhemies Sauli Niinistö.

Palkinnon perusteluissa todetaan, että professori Salolla on ollut merkittävä asema aikakauslehtialan korkeakoulutuksen kehittämisessä ja alan ensimmäisen professuurin saamisessa Suomeen. Lisäksi hänen aktiivinen panoksensa näkyy uuden innovaatioyliopiston koko media-alaa koskevassa Media Factory -hankkeessa.

Palkinnon saaja on noussut yhdeksi kuvajournalismin ykkösvaikuttajista maassamme tutkimuksillaan, julkaisuillaan, opetuksellaan, kolumneillaan ja näyttelyillään. Monet aikakauslehdistä ovat osanneet hyödyntää hänen ammattitaitoaan kuvankäytön analyyseissä, perusteluissa sanotaan.

J.V. Snellman -palkinto on jaettu jo vuodesta 1981, ja se on suuruudeltaan 2000 euroa. Palkinnon ovat saaneet muun muassa presidentti Urho Kekkonen, akateemikko Paavo Haavikko, kirjailija Juha Siltanen ja arkkiatri Risto Pelkonen. Viime vuonna palkittiin professori Göte Nyman Helsingin yliopiston psykologian laitokselta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.